Länsinaapurista kajahtaa: Ruotsin tämän vuoden euroviisuedustajan Benjamin Ingrosson debyytti on loistavaa poppia ruotsalaisittain

Benjamin Ingrosso on 21-vuotias artistin alku, jonka viime perjantaina julkaistu debyyttialbumi Identification on erittäin hyvä teos. Ingrosso nousi koko Euroopan tietoisuuteen edustettuaan Ruotsia tämän vuoden Euroviisuissa Lissabonissa sijoittuen seitsemänneksi. Jos tuleva musiikki on yhtä hyvää kuin debyyttialbumi, niin Ingrossolla on valoisa tulevaisuus musiikkibisneksessä edessään.

Levy alkaa erittäin perus pop-kappaleella Behave. Kappale ei sinällään tuo mitään uutta pop-skeneen, mutta koukuttaa kuulijansa sen verran, että silkasta mielenkiinnosta haluaa jo kuulla lisää.

I Wouldn't Know tuo hymyn huulille heti. Kappale on ehdottomasti loistava hyvän tuulen kappale, joka tuo etäisesti mieleen brittipopin.
I´ll Be Fine Somehow on puolestaan hieno tunnelmointikappale, jossa on kaunis ja koskettava tarina. Ingrosson tulkinta saa hyvät kylmät väreet kulkemaan käsivarsissa.

So Good So Fine When You're Messing With My Mind on järjettömän pitkästä nimestä huolimatta todella kova kappale. Siitä löytyy mainio biitti, joka saa tanssijalan vipattamaan ja kappaleen "puhe"osuudet ovat mainio lisä. Spotlights puolestaan ei ole mitään uutta, ihan kiva kappale, mutta suhteellisen tylsä. Albumi olisi toiminut ilmankin tätä kappaletta.

Suhteellisen jytäävän alun jälkeen albumi rauhoittuu hetkeksi. No Sleep on rauhallinen ja kaunis kappale. Love Songs taasen on hieno tunnelman luoja, joka voisi soida elokuvassa kohtauksessa, jossa päähenkilöt tanssivat valssia rakastuneina pitkän illan jälkeen.

Rauhoittumisen jälkeen Good Intentions vie albumin täysin eri suuntaan. Kappale saa haluamaan hyppimään ja tanssimaan samantien. All I See Is You henkii hieman discoa, eikä se ole todellakaan huono asia. Kappale saa jammailemaan mukana. Nämä kaksi kappaletta kun esittäisi keikalla peräkkäin, yleisö olisi niin hengästynyt, että tarvittaisiin rauhallisempi kappale ennen kuin meno voisi jatkua taas samana.

If This Bed Could Talk tarjoilee sen kaivatun rauhoittumisen hetken. Ingrosson falsetti pääsee oikeuksiinsa tässä ja se tuo loistavan tulkinnan kappaleeseen. Jouset soivat kauniisti taustalla, mikä nostaa kappaleen ehdottomasti albumin parhaimmaksi.

Sitten tulee se kuuluisa "viisuleima". Albumin toiseksi viimeinen kappale on Ingrosson viisusävelmä Dance You Off. Kappale ei ehkä ollut Euroviisuissa viiden parhaan joukossa niinkuin Ruotsin kaikki muut 2010-luvun edustukset (poislukien 2010 ja 2013), mutta ei se seitsemäs sija 43 maan joukossa todellakaan huono ole. Suomessa pidettäisiin tori-juhlat, jos Suomi niin hyvän sijoituksen onnistuisi saamaan. Niin ja siis onhan se kappale itsessään todella hyvä. Se tuo Ingrosson kaikki parhaat puolet esiin, mukaan lukien falsetti ja tulkinta. Euroviisuissa nähty esitys oli vahva ja siitä kyllä ei jäänyt epäselväksi onko Ingrossolla lavakarismaa, hän nimittäin hallitsi lavaa kuin vanha konkari.

Katso Euroviisujen finaaliesitys alta.
https://www.youtube.com/watch?v=z101xtUBflU

Albumin päättävä Happiness alkaa ruotsinkielisellä lähtölaskennalla. Kappaleessa on hieman Ed Sheeran viboja akustisine kitaroineen. Kappale on täydellinen lopetus albumille, sillä mitäpä muuta siihen tarvitsee kuin akustisen kitaran, Ingrosson hienon tulkinnan ja taustakuoron. Kappale on albumin lyhyin alta kahden minuutin kestollaan, mutta se onkin täydellinen outro.

Kokonaisuutena Identification tarjoaa vahvaa ruotsalaista pop-tuotantoa. Albumille ei ehkä ole keksitty pyörää uudestaan, mutta tässä tapauksessa se ei haittaa, koska vanhoja aineksia on osattu hyödyntää oikein. Ingrossolla on varmasti loistava ura edessä ja tämän albumin jälkeen jää kutkuttelevasti odottamaan jo lisää.

Kappalelista:

  1. Behave
  2. I Wouldn't Know
  3. I'll Be Fine
  4. So Good So Fine When You're Messing With My Mind
  5. Spotlights
  6. No Sleep
  7. Love Songs
  8. Good Intentions
  9. All I See Is You
  10. If This Bed Could Talk
  11. Dance You Off
  12. Happiness
Kokonaisarvosana: 9/10

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vuoden 2022 UMK-kappaleet läpiruodinnassa osa 1

Haloo Helsingin tuore Älä Pelkää Elämää on timantti

Beast in Blackin uusi Dark Connection ei vastaa odotuksia