Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2023.

Nautinnon Nizza: Junnuviisujen kappaleet vuosimallia 2023 ruodinnassa

Kuva
On jälleen se aika vuodesta, kun Junior Eurovision Song Contest kolkuttelee jo ovella. 26.11. sunnuntaina Nizzassa 16 maata kisaa tämän vuoden junnuviisujen voitosta, ja nyt laitetaan hieman arvostelua kehiin. Kappaleiden arviot on annettu ensikuuntelun jälkeen, eli ensivaikutelma ratkaisee tällä kertaa täysin. Pisteitä tuttuun tapaan on tarjolla viisumaisesti 1-8, 10 tai 12. Ja puhtaasti omaan mieltymykseen nojaten on pisteet annettu, eli en mieti menestymismahdollisuuksia kisassa. Kappaleet on arvioitu sattumanvaraisessa järjestyksessä. Voit kuunnella kaikki kappaleet  tästä . Irlanti: Jessica McKean - Aisling Irlanti luottaa omaan haltijakieleensä eli iiriin. Kappale Aisling onkin kuin suoraan repäisty Taru Sormusten Herrasta tms elokuvasta. Kaunis ja folkahtava kappale olisi sellainen mitä irlannilta kaipaisi aikuisten viisuihinkin. Kappale kaipaisi kuitenkin hieman enemmän voimaa säväyttääkseen lujemmin. 7 pistettä. Albania: Viola Gjyzeli - Bota ime Albanian kappale on hyvinkin tu

Laulaen Liverpoolin osa 8: Finaalin jälkilöylyt

Kuva
  Heti alkuun mainittakoon, että tämä on blogin sadas teksti! Yksi virstanpylväs meni rikki! Mutta sitten itse asiaan. Viime yönä kisattiin jännittävä ja upea Euroviisujen vuosimallia 2023 finaali. Koko viikon ajan kisojen järjestäjät tarjosivat parastaan ja finaalin show oli järisyttävän upea! Hyvä isännät! Kovin montaa suurta yllätystä ei finaalissa koettu. Ainoa oikeasti iso yllätys oli Saksan (jälleen kerran) viimeinen sija. En olisi koskaan uskonut Lord of the Lostin jäävän viimeiseksi ja edelleen hieman järkyttynyt siitä olen. Belgian menestys yllätti myös. En olisi sen uskonut kymmenen parhaan joukkoon pääsevän. Jokainen kisaaja onnistui loistavasti omassa esityksessään illan aikana. Pakko tietysti nostaa esille meidän oma Käärijämme, joka tykitti sellaisen shown, että Liverpoolin areenan yleisö mylvi aivan järjettömän lujaa suosionosoituksia. Ja kyllähän se koko kevään kestänyt hype kannatti, Käärijä teki suomalaista viisuhistoriaa. Ensinnäkin hän voitti yleisöäänet saaden 376

Laulaen Liverpooliin osa 7: Toisen semin tulokset ja finaalin ennakkoasetelmat

Kuva
Niin on toinenkin semifinaali saatu kisattua ja koko finaalikattaus vuosimallia 2023 on nyt selvillä. Toinen semifinaali ei jännittänyt niin paljoa kuin ensimmäinen johtuen puhtaasti siitä, ettei itse voinut äänestää eikä Suomi kisannut siinä. Hienoja esityksiä ja yllättäviä tuloksia kuitenkin saatiin, joten eiköhän lausuta taas muutama sananen jokaisesta esityksestä. Illan avannut Tanska oli hieman floppi. Alunperin veikkasin tämän finaaliin menevän, mutta lopulta esitys ei osunut maaliin. Reileyta jännitti selvästi paljon, sillä laulu varsinkin alussa oli hyvin epävireistä. Esitys ei vakuuttanut. Armenialla oli hieno esitys, kuten harjoituksissa oli jo nähty. Niin sanottu dance break tässä oli kylläkin täysin turha ja ainakin itselläni pilasi esityksen draaman. Siitä huolimatta oli kuitenkin hieno ja näyttävä. Romaniasta ei paljoa hyvää sanottavaa ole. En yllättyisi vaikka oman seminsä viimeiseksi olisi jäänyt pisteissä. Esityksessä mukana ollut tanssija kirjaimellisesti juoksi nopea

Laulaen Liverpooliin osa 6: Ensimmäisen semin tulokset

Kuva
  Niin on viime yönä saatu ensimmäinen semifinaali kisattua ja siitähän ei vauhtia eikä jännitystä puuttunut. Kisasuoritusten ulkopuolella show oli myös varsin vakuuttava. Niin avaus-, kuin väliaikanumerot olivat upeita ja koskettavia tuoden hienosti ilmi niin Iso-Britanniaa kuin Ukrainaa. Ja pakko antaa myös iso hatunnosto juontajille, loistava kolmikko! Mutta mites sitten itse kisa meni? Lyhyesti seuraavaksi mitä esityksistä jäi käteen: Norja oli yhtä vakuuttava kuin ajattelinkin. Loistava avaus kisavaiheelle, varmaa esiintymistä ja tykitystä. Todella hyvä! Malta oli hauska esityksenä ja kyllä se biisikin tanssijalkaa hieman vipattamaan sai, mutta ei se nyt kuitenkaan mitenkään huippu ollut. Hieman täyteosastoksi jäi. Serbian esitys oli ehdottomasti illan paras! Visuaalisuus ja vaikuttavuus oli aivan omaa luokkaansa ja Luke Black lauloi törkeän hyvin. Hyvä Serbia! Latvia jätti kylmäksi. Biisinä ihan jees edelleen, mutta esitys ei vakuuttanut millään tasolla. Portugali oli yhtä pirska

Laulaen Liverpooliin osa 5: Semifinaalien lottorivit

Kuva
Niinhän se on, että viisuviikko täällä! Eilen kisat polkaistiin käyntiin avajaisilla (jotka btw kestivät yli kolme tuntia, hyvää treeniä finaalia varten) ja onhan edustajat ehtineet jo viikon verran treenatakin Liverpoolissa. Tässä osassa tulee nyt puhdasta analyysia biisien ja harjoitusten perusteella kisaajien mahdollisuuksista päästä finaaliin, sekä muutama sananen myös suorien finalistien pärjäämismahdollisuuksista. Keskiviikkona ja perjantaina tulee tekstit, joissa käydään läpi semien tuloksia. Perjantain tekstissä spekuloidaan myös finaalia ja Eurovisionistin osalta homma sitten huipentuu vielä sunnuntaina kirjoitettavaan finaalitekstiin. Mutta nyt semifinaalien kimppuun. Ensimmäisessä semifinaalissa muistutuksena vielä kisaavat Norja, Malta, Serbia, Latvia, Portugali, Irlanti, Kroatia, Sveitsi, Israel, Moldova, Ruotsi, Azerbaidzan, Tsekki, Alankomaat ja Suomi. Viime viikon keskiviikkona koko eka semi harjoitteli viisulavalla toistamiseen ja YouTubeen saatiin nähtäville video, jo

Laulaen Liverpooliin osa 4: viimeiset semifinalistit sekä isäntämaat

Kuva
Siihen pisteeseen on tultu, että viimeiset kappaleet olisi vielä läpikäytävänä. Tänään siis vuorossa toisen semifinaalin toinen puolisko sekä suorista finalisteista molemmat isäntämaat eli Ukraina ja Iso-Britannia. Muistutuksena vielä kerran, että pisteet on annettu omaan mielipiteeseeni nojaten, ei viisumenestystä spekuloiden, vaikka sitäkin tulen tekemään. Kappaleiden numerot ovat esiintymisjärjestyksen mukaiset. Kaikki aiemmat osat pääset lukemaan alla olevista linkeistä ja kaikki tämän vuoden kappaleet pääset kuuntelemaan  tästä . Osa 1 Osa 2 Osa 3 9. Puola: Blanka - Solo Puolan karsinnoissa oli suurta draamaa, kun yleisön suosikki ei karsintoja voittanutkaan, vaan raatien äänien avulla voittajaksi nousi Blanka. Puolan yleisradioyhtiötä syytettiin korruptiosta ynnä muusta ja jopa vaadittiin Blankaa itseään jättämään edustuspesti vedoten solidaarisuuteen. Ihan kuin se olisi ollut Blankan vika, että hänet äänestettiin voittoon korruptiolla, mikäli sellaista siellä edes oli. Joka tapa

Laulaen Liverpooliin osa 3: toisen semin ekat ja Espanja

Kuva
  Viisut lähestyy hurjaa vauhtia, kahden viikon päästä ensimmäinen semifinaali on jo kisattu! Tänään jatketaan vuoden kisakappaleiden ruotimista toisen semifinaalin ensimmäisen puoliskon parissa, sekä suorista finalisteista tänään ruoditaan Espanja. Muistutuksena jälleen, pisteet on puhtaasti annettu minun mielipiteeseen nojaten, ei viisumenestystä spekuloiden, vaikka sitäkin tässä teen. Kappaleiden numerot on esiintymisjärjestyksen mukaiset. Eiköhän lähdetä jälleen käymään kappaleita läpi. Aiemmat osat voit lukea  tästä  ja  tästä . Kaikki vuoden kappaleet puolestaan voit kuunnella  tästä . 1. Tanska: Reiley - Breaking my heart Pohjoismaat ovat saaneet tänä vuonna kunniaa niin semien avaamiseen kuin lopettamiseen Norjan avatessa ja Suomen päättäessä ekan semin ja Tanskan avatessa sitten toisen semin. Tanska nuori Färsaarilta kotoisin oleva Reiley tarjoaa mukavan kepeän pop-kappaleen, joka ei kuitenkaan ole kovinkaan mieleenpainuva. Siinä missä Norja pyyhkii lattiaa muilla esiintyjillä

Laulaen Liverpooliin osa 2: Ekan semin loput sekä Italia

Kuva
Tänään on tasan kaksi viikkoa vuoden 2023 Euroviisujen ensimmäiseen semifinaaliin ja sen kunniaksi onkin hyvä arvostella loputkin ensimmäisen semifinaalin biisit. Rakas kotimaamme Suomi kisaa myös tuolloin, joten tässä osassa myös Käärijän Cha Cha Chan arvostelu on tulossa. Muistutuksena vielä, että pisteet on annettu puhtaasti omaan mielipiteeseeni nojaten, ei viisumenestystä spekuloiden, vaikka sitäkin tässä teen. Kappaleiden numerot ovat esiintymisjärjestyksen mukaiset. Eiköhän sukelleta loppuihin ensimmäisen semin kappaleisiin! Edellisen osan voit lukea  tästä  ja kaikki tämän vuoden kappaleet voit lukea  tästä . 8. Sveitsi: Remo Forrer - Watergun Sveitsi jatkaa vahvaäänisten mieslaulajien lähettämistä viisuihin, mikä on heillä viime vuosina toiminut. Remo Forrer on upeaääninen laulaja, jonka kappale Watergun on vahva balladi sodassa taistelevan miehen kokemuksista. Hyvin ajankohtainen kappale siis. Itse tykkään paljon tästä, mutta ei tämä parasta Sveitsiltä ole. Kroatian jälkeen e