Laulaen Liverpooliin osa 2: Ekan semin loput sekä Italia


Tänään on tasan kaksi viikkoa vuoden 2023 Euroviisujen ensimmäiseen semifinaaliin ja sen kunniaksi onkin hyvä arvostella loputkin ensimmäisen semifinaalin biisit. Rakas kotimaamme Suomi kisaa myös tuolloin, joten tässä osassa myös Käärijän Cha Cha Chan arvostelu on tulossa. Muistutuksena vielä, että pisteet on annettu puhtaasti omaan mielipiteeseeni nojaten, ei viisumenestystä spekuloiden, vaikka sitäkin tässä teen. Kappaleiden numerot ovat esiintymisjärjestyksen mukaiset. Eiköhän sukelleta loppuihin ensimmäisen semin kappaleisiin! Edellisen osan voit lukea tästä ja kaikki tämän vuoden kappaleet voit lukea tästä.

8. Sveitsi: Remo Forrer - Watergun

Sveitsi jatkaa vahvaäänisten mieslaulajien lähettämistä viisuihin, mikä on heillä viime vuosina toiminut. Remo Forrer on upeaääninen laulaja, jonka kappale Watergun on vahva balladi sodassa taistelevan miehen kokemuksista. Hyvin ajankohtainen kappale siis. Itse tykkään paljon tästä, mutta ei tämä parasta Sveitsiltä ole. Kroatian jälkeen esiintyminen on samaan aikaan sekä uhka että mahdollisuus. Uhka siinä mielessä, että kukaan ei saata edes tajuta Sveitsin olevan lavalla Kroatian sekoboltsishown jälkeen, mahdollisuus siinä mielessä, että tämä vie sekoilevasta "joke act"-esityksestä takaisin vakavampaan kisaamiseen. Mielenkiinnolla odotan miten Sveitsille käy.

8 pistettä.

9. Israel: Noa Kirel - Unicorn

Israel tarjoaa kisoihin nuoren supertähden. Noa Kirel on taitava laulaja ja tanssija, joka tulee varmasti räjäyttämään puolivälissä semifinaali-iltaa Liverpoolin areenan. Unicorn on loistava tanssibiisi, joka ensimmäisellä kuuntelulla saa heti vakuuttuneeksi, vaikkakin lopussa tuleva yllättävä tanssikohta saattaa hämmentää aluksi. Itse uskon Israelin pääsevän finaalin vuoden tauon jälkeen. Unicorn on todella hyvä kappale ja tätä kyllä tulee varmasti kesän aikana vielä biletettyä.

8 pistettä.

10. Moldova: Pasha Parfeni - Soarele si luna

Moldovalta kisoihin tulee konkariedustaja, sillä Pasha Parfeni kisasi jo 11 vuotta sitten Azerbaidzanin kisoissa sijoittuen tuolloin sijalle 11 ja itse asiassa vuotta myöhemmin Malmön kisoissa Parfeni oli Moldovan kappaleen tekijänä ja myös esityksen taustalla soitti flyygeliä. Tuolloinkin sijoitus oli yhdestoista, joten olisiko tänäkin vuonna se sijoitus edessä? Hyvinkin mahdollista, sillä Soarele si luna on upean hypnoottinen folkpop-kappale, joka varmasti hyvin esitettynä saa katsojan haltuunsa. Kisa kuitenkin on niin kovatasoinen, että en usko tämän top 10 pääsevän, mutta se tuttu yhdestoista sija on hyvinkin mahdollinen. Joka tapauksessa yksi omista tämän vuoden suosikeistani!

12 pistettä.

11. Ruotsi: Loreen - Tattoo

Siinä missä Moldova lähettää kokeneen kisaajan, on Ruotsi päättänyt laittaa pikkaisen paremmaksi ja lähettää kokeneen voittajan. Loreen voitti kisat samana vuonna kun Moldovan Pasha Parfeni kisasi eli 2012. Tuolloin koko Euroopan valtasi Euphoria-huuma ja Loreen löi kaikki kilpailijat suvereenesti. Tänä vuonna historian kirjoittaminen ja uusi voitto on täysin mahdollinen. Loreenista tulisi vasta toinen edustaja ja ensimmäinen nainen, joka kahdesti onnistuu viisut voittamaan. Legendaarinen Johnny Logan on edelleen ainoa, joka on kahdesti kisat voittanut edustajana. Loreenin tämän vuoden kappale Tattoo on samankaltainen kuin Euphoria, mutta modernimpaa Loreenia. Ehdottomasti yksi vuoden parhaimmista kappaleista ja Loreenin vahva lavakarisma ja esiintymistaito varmistaa sen, että esityksen puolesta ei tarvitse pelätä. Heja Sverige ja mahdollisesti ensi vuonna sitten Göteborgiin!

12 pistettä.

12. Azerbaidzan: TuralTuranX - Tell me more

Kaksosten lähettäminen viisuihin ei ole uusi juttu, monet varmasti muistavat Irlannin legendaarisen kaksosduon Jedwardin (2011 ja 2012). Azerbaidzan lähettää kaksoset Turalin ja Turanin viisuihin, jotka tarjoavat vuoden brittipop-vedon. Tokihan sellainen brittikisoista pitää löytyä. Kappale yhdistelee poppia, räppiä ja kitararockia. Poikkeuksellista on, että Azerit päättivät luottaa kotimaiseen tuotantoon, eli kappaletta ei ole tilattu Ruotsista, kuten lähes kaikki aiemmat heidän kappaleensa. Surullista on, että Tell me more on vain todella tylsä. Siinä on muutama hyvä hetki, ja bonusta ehdottomasti kotimaisesta tuotannosta, mutta vahvasti epäilen että tästä tulee Azerbaidzanille historian toinen karsiutuminen jo semifinaalivaiheessa. Varsinkin Loreenin jälkeen esiintyminen tekee finaaliinpääsyn vaikeaksi.

3 pistettä.

13. Tsekki: Vesna - My sister's crown

Tsekki tarjoaa kisoihin kuuden naisen muodostoman pop-rock-yhtyeen. Vesna ei paljoa häpeile osoittaa omia taitojaan ja kisakappale yhdisteleekin hienosti räppiä, rockia, upeita melodioita ja sopivan röyhkeää asennetta. Tsekki on vahvoilla saamaan loistavan sijoituksen kisoista, minkä he myös todellakin tällä kappaleella ansaitsevat. Ei vuoden parhaimpia, mutta joka tapauksessa todella hyvä.

10 pistettä.

14. Alankomaat: Mia Nicolai & Dion Cooper - Burning daylight

Myös Alankomaat ovat kaivaneet naftaliinista edellisen voittajan siinä mielessä, että vuonna 2019 viisut voittanut Duncan Laurence on yksi tämän vuoden Alankomaiden kisakappaleen tekijöistä. Ja sen kyllä kappaleesta myös kuulee. Burning daylight on kaunis duettoballadi, joka tarjoaa hienon illan viimeisen hitaan ensimmäiseen semifinaaliin. Valitettavasti kappale kuitenkin lopulta on hyvinkin moneen kertaan ennenkin kuultu ja valitettavan tylsä. Ja kyllä, kappale voi samaan aikaan olla kaunis ja tylsä. En usko, että Alankomaat finaalipaikkaa tänä vuonna saa, vaikka hienosti laulajien äänet yhteen sopivatkin ja kappaleessa tunnelmaa on.

4 pistettä.

15. Suomi: Käärijä - Cha Cha Cha

It's crazy, it's party! Suomi täräyttää kisoihin sellaisen tykityksen, että oksat pois ja pala latvaa. Käärijän Cha Cha Cha päättää ensimmäisen semifinaalin ja aivan varmasti tulee räjäyttämään Liverpoolin areenan katon ilmaan ja saamaan yleisön mylvimään. Tämän tekstin kirjoitushetkellä Suomi on vedonlyöntitilastojen toinen voittomahdollisuuksien ollessa 17% ja noususuhdanteessa. Suomella on oikeasti mahdollisuus tänä vuonna voittaa koko kisat ja se vasta olisikin suomenkielisellä kappaleella aikamoinen temppu. Top 10, jopa top 5 sijoitusta on täysin lupa odottaa ja en usko hetkeäkään, että Suomi karsiutuisi pois. Tänä vuonna bailataan niin, että koko Eurooppa kuulee. Hyvä Käärijä! Cha Cha Cha on edelleen loistava kappale ja se on jo ympäri Euroopan aiheuttanut hypetystä ja bilehysteriaa. Jotain kertoo myös, että kappaletta on striimattu enemmän kuin Rasmuksen viime vuoden Jezebeliä yli vuoden aikana, ja Bessin Ram pam pam on pian myös jäämässä taakse. Tänä vuonna Suomi kisaa todellakin voitosta!

12 pistettä.

Finalisti: Italia: Marco Mengoni - Due vite

Myös Italia tarjoaa konkariedustajan kisoihin, sillä Marco Mengoni edusti Italiaa jo vuonna 2013. Tuolloin sijoitus oli seitsemäs, ja tuskinpa ainakaan alle top 10 tarvitsee tältäkään vuodelta odottaa. Due vite on kaunis italiankielinen balladi, joka aiheuttaa kylmät väreet ja sydämen sulamisen heti ensi kuuntelulta. Mengoni on taitava laulaja ja esiintyjä, joten uskon viisujen finaali-illan aikana tämän tarjoavan erittäin kauniin hetken. Italiakin (kuten lähes joka vuosi) on kisaamassa jopa koko kisojen voitosta, ja oikeastaan on yksi vahvimmista ehdokkaista yllättämään muiden ennakkosuosikkien ohi ja voittamaan koko kisat. Italia on oma suosikkimaani viisuissa (jos Suomea ei lasketa), eikä tänäkään vuonna todellakaan tarvitse pettyä!

12 pistettä.

Siinä kaikki ensimmäisen semifinaalin kisaajat sekä ensimmäisessä semifinaalissa äänestävät finalistimaat. Huomenna sukelletaan toisen semifinaalin ensimmäiseen puoliskoon sekä suorista finalisteista Espanjaan. Alla vielä tämän päivän ranking, sekä kokonaisranking kahden osan jälkeen.

Tämän päivän ranking:

  1. Italia
  2. Ruotsi
  3. Suomi
  4. Moldova
  5. Tsekki
  6. Israel
  7. Sveitsi
  8. Alankomaat
  9. Azerbaidzan
Kokonaisranking:
  1. Italia
  2. Ruotsi
  3. Norja
  4. Ranska
  5. Suomi
  6. Moldova
  7. Saksa
  8. Irlanti
  9. Tsekki
  10. Israel
  11. Sveitsi
  12. Serbia
  13. Portugali
  14. Latvia
  15. Alankomaat
  16. Malta
  17. Azerbaidzan
  18. Kroatia

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laulaen Liverpooliin osa 6: Ensimmäisen semin tulokset

Laulaen Liverpoolin osa 8: Finaalin jälkilöylyt

Laulaen Liverpooliin osa 5: Semifinaalien lottorivit