Jannika B:n odotettu kolmas albumi oli todellakin odotuksen arvoinen!

Viisi vuotta edellisen, Siva-nimeä kantaneen albumin jälkeen Jannika B:n kolmas albumi, Toinen Nainen, näki viimein päivänvalon. Jannikan suurena fanina albumia on odotettu kuin kuuta nousevaa ja onneksi odotus palkittiin.

Albumin kappalelistaa tarkastellessa suureksi yllätykseksi, positiiviseksi sellaiseksi, nousee heti se, että Jannika ei ole ottanut albumille kaikkia singleinä julkaistuja kappaleita kakkosalbumin jälkeen, vaan ainoastaan neljä on päätynyt albumille ja kuusi albumin kappaleista on täysin uusia. Näin ollen singlet Niagara, Skumppalaulu ja Sudenhetkellä jäävät singleiksi, siinä missä niiden jälkeen julkaistut singlet löytyvät myös albumilta.

Toinen Nainen avataan singlenäkin julkaistulla Kaksi Jotka Pelkää-kappaleella. Kappale on varma valinta alkuun, sillä se on erittäin tarttuva ja on monelle tullut tutuksi myös Temptation Island Suomen mainoksista. Löydät Mut Uudestaan johdattelee puolestaan hienosti diskon maailmaan ja tuo etäisesti Kaija Koon tuotannon mieleen.

Singlenäkin julkaistu En Luovu Susta Koskaan on hieno rakkaustarina. Kappale on erittäin perinteistä Jannikaa, mikä on hyvä, koska Jannikan oma tunnistettava tyyli on loistava. Aamun Takana nousee albumin suurimmaksi yllätykseksi erittäin tykillä kertosäkeellä. Kappale saa jammaamaan kuulijansa mukana heti ensisoinnuista lähtien!

Neljän aika menevän kappaleen jälkeen albumi rauhoittuu hetkeksi. Muisto Minusta on upea piano-jousiballadi. Kaihoisan kaunis erotarina, jossa syyllinen onkin kertoja, saa silmäkulman hieman kostumaan. Syyllinen jatkaa kerronnallisesti samaa kaavaa, mutta ei ole ihan yhtä riisuttu balladi kuin Muisto Minusta. Syyllinen on mystisyydessään albumin mielenkiintoisimmasta päästä.

Mitä Jos Jäisit? palauttaa albumin eroballadeista takaisin bileisiin. Kappale on kunnon klubibängeri ja sen droppi saa tanssijalan vipattamaan ja lujaa. Riisu Kokonaan on yksi Jannikan isoimmista hiteistä ja onhan se ihan törkeän kova tanssikappale.

Vantaan Kokoinen Yksinäisyys on koskettava tarina yksinäisyydestä. Kappale syntyi kun Jannika kuuli, että Suomessa on yksinäisiä yhtä paljon kuin Vantaalla on asukkaita. Kappale saa varmasti kuulijansa pohtimaan omaa elämäänsä. Albumin päättävä Aplodit Mulle on erittäin hieno päätös. Albumi lipuu kauniisti loppuun ja kappaleen saksofoni on hieno lisä koko albumiin.

Vaikka edellisestä albumista ehtikin vierähtää se viisi vuotta ennen tätä, oli ne vuodet odotuksen arvoiset. Jannika lunastaa kaikki odotukset albumiaan kohtaan helposti ja jotain Jannikan omalaatuisuudesta kertoo se, ettei hän hyväksynyt aviomiehensä Toni Wirtasen tekemiä kappaleita albumilleen. Toinen Nainen tarjoaa kaikki Jannikan parhaat puolet jälleen hieman parempina kuin aiemmin ja albumi on sen tason teos, että kyllä siitä tekijänsä tunnistaa. Toivotaan ettei neljättä albumia tarvitse odotella yhtä kauan kuin kolmatta, mutta toki jos taso näin loistavaa on, niin kyllä sitä voi hieman odottaakin.

Kappalelista:

  1. Kaksi Jotka Pelkää
  2. Löydät Mut Uudestaan
  3. En Luovu Susta Koskaan
  4. Aamun Takana
  5. Muisto Minusta
  6. Syyllinen
  7. Mitä Jos Jäisit?
  8. Riisu Kokonaan
  9. Vantaan Kokoinen Yksinäisyys
  10. Aplodit Mulle
Kokonaisarvosana: 10/10

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vuoden 2022 UMK-kappaleet läpiruodinnassa osa 1

Haloo Helsingin tuore Älä Pelkää Elämää on timantti

Beast in Blackin uusi Dark Connection ei vastaa odotuksia