Tänä vuonna me ollaan finaalissa!

Niinhän se on, että Suomen Euroviisu-edustaja valitaan ensi viikolla ja vaihtoehdothan ovat todella kovat. UMK eli Uuden Musiikin Kilpailu palasi tänä vuonna avoimiin hakuihin ja otti yhteistyöhön mukaan YleX:n. Lopputuloksena UMK:hon saatiin todella kova kattaus! Nyt laitetaan allekirjoittaneen syvälliset pohdinnat ja mielipiteet jokaisesta kappaleesta viimein julkiseksi. Kaikkia kappaleita on tullut enempi vähempi kuunneltua ennen tätä arvostelua, joten mielipide jokaisesta kyllä on selvä.

Ensimmäisen vuorossa on Tika. Tika tuli vuonna 2018 suomalaisille tutuksi voitettuaan X Factor Suomen. Tietäen Tikan huikean äänen ja mahtavat laulutaidot, oli odotus kappaletta kohtaan aika suuri. Kisakappale I Let My Heart Break on kuin suoraan Bond-elokuvan alkuteksteistä. Mahtipontinen voimaballadi, jossa Tika ammentaa kaiken äänestään ja voimastaan. Valitettavasti kappaletta vaivaa yllätyksettömyys. Tämä on kuultu monta kertaa ennenkin viisuissa, minkä vuoksi tämä saattaisi unohtua helposti. Myöskin kappaleessa olisi saanut olla vielä mahtipontisemmin orkesteri mukana. Nyt se jää hieman vaisuksi. Toivottavasti esitys on hyvä. Tämä ansaitsee kuitenkin viisupisteasteikolla kahdeksan pistettä.

Kuuntele kappale: https://www.youtube.com/watch?v=IRP8P6k4Gfs

Toisena otetaan vuoroon Erika Vikman. Vikman nousi kuuluisuuteen voitettuuaan vuonna 2016 Seinäjoen Tangomarkkinat. Lisäksi Vikman kisasi vuonna 2017 Tähdet, Tähdet-ohjelmassa. Hieman kauhulla odotin mitä on luvassa, mutta kisakappale Cicciolina on parasta mitä UMKn avoimissa karsinnoissa on ollut sitten niinkuin jotakuinkin ikinä! Suoraan tajuntaan iskostuva diskojytä saa varmasti yleisön tanssimaan missä ikinä sitten kappale esitetäänkään. Cicciolina on jo hitti Suomessa, joten ennakkosuosikin viitta laskeutuu Vikmanin harteille vahvasti. Viisuissa tällä olisi oiva sauma räjäyttää koko potti ja arvostusta tulisi myös omalla kielellä laulamisesta. Show tulee varmasti tällä olemaan näyttävä! Ja valitaan tämä viisuihin tai ei niin varmasti tämä tulee soimaan ympäri Euroopan bileissä koko kevään ja kesän! Täydet 12 pistettä!

Kuuntele kappale: https://www.youtube.com/watch?v=Wlk4ulVs-2M

Seuraavaksi otetaan tarkasteluun The Voice of Finland-kasvatti Aksel Kankaanranta. Kankaanranta kisasi TVOF:ssa vuonna 2017 sijoittuen toiseksi. Sieltä hänet bongasi rap-artisti Pyhimys, jonka jättihitillä Jättiläinen Kankaanranta laulaa kertosäkeet. Nyt hän on kuitenkin yksin UMK:ssa kappaleella Looking Back. Kyseessä on kaunis ja suhteellisen rauhallinen balladi, jonka kantava voima on Kankaanrannan ääni. Valitettavasti kappale on muuten hieman tylsä, eikä suuremmin vakuuta. Mahdollisesti tämä jäisi pahasti viisuissa menevien kappaleiden jalkoihin. Kuitenkin tässäkin on potentiaalia, jos esitys vain on hyvä. Ansaitsee kuusi pistettä.

Kuuntele kappale: https://www.youtube.com/watch?v=tMkB8ZKxC5g

Kisan ainoa yhtye F3M on kolmen naisen muodostoma EDM-yhtye. F3M muodostettiin UMK:ta varten, mutta kisakappale Bananas muotoutui lopulliseen muotoonsa vasta kaikkien ollessa yhdessä studiolla. Bananas menevä bilekappale, joka varmasti saa myös yleisön tanssijalat vipattamaan. Kappaleen suurin ongelma on samankaltaisuus eli se ei oikeastaan kasva yhtään mihinkään. Kappaleessa kuultavat torvet myös olivat juttu viime vuonna niin Kyproksen kappaleessa kuin Ukrainan kappaleessa (joka ei tosin viisuihin asti päässyt Ukrainan vetäydyttyä viime hetkillä kisasta pois). Joka tapauksessa Bananas saa kuuntelija hyvälle tuulelle, joten ei se nyt huono todellakaan ole. Ansaitsee myös kuusi pistettä.

Kuuntele kappale: https://www.youtube.com/watch?v=fQ5ic0_lcKk

Nimestään huolimatta tämä Sansa ei ole sama kuin hän, josta tuli Pohjoisen kuningatar Game of Thronesin lopussa. Suomen Sansa on EDM-artisti, joka useamman vuoden kestäneestä urastaan huolimatta oli allekirjoittaneelle täysin uusi tuttavuus. Jotenkin sen takia odotukset olivat korkealla, mutta kappale Lover View on valitettavasti tämän vuoden huonoin ja tylsin tekele. Kappale sopisi muutaman promillen humalassa baarin taustamusiikiksi, mutta viisuissa (tai oikeastaan missään muuallakaan) en tälle hirveästi menestystä näe. Okei ehkä jossain underground-paikoissa, mutta ei viisuissa ainakaan. Sansalla on kuitenkin kaunis lauluääni, joten siitä plussaa. Ei tälle kuitenkaan voi antaa kuin kaksi pistettä.

Kuuntele kappale: https://www.youtube.com/watch?v=HRdsc0LBHjA

Viimeisenä muttei vähäisimpänä on Idolsista vuodelta 2013 ja UMK:sta vuodelta 2017 tutuksi tullut Catharina Zühlke. Idolsissa aikoinaan sijoitus oli viiden ja UMK:ssa toinen, joten odotukset jo siltä pohjalta olivat korkealla. Zühlken vuoden 2017 kisakappale Perfect Villain oli energiaa ja voimaa pursuava pop-kappale, kun taas puolestaan tämän vuoden kisakappale Eternity on yhdistelmä kaunista balladia ja EDM:ää. Perfect Villain toi esille Zühlken rosoisan puolen, kun taas Eternity tuo esiin herkän puolen. Tämän vuoden kappale oli kuitenkin hieman pettymys, kun jotenkin odotti yhtä loistavaa tykkiä kuin aiemmin. Eternity on kuin suoraan Disneyn prinsessaelokuvasta ja lähimpänä vertailukohteena voidaankin käyttää Let It Go-kappaletta elokuvasta Frozen. Molemmat alkavat balladeina, mutta lähtevät kunnolla käyntiin loppua kohden. Erona on, että Eternity palaa vielä lopussa balladiksi. Mielenkiintoinen kappale ja varmasti herättäisi huomiota viisuissa. Kuitenkin se ei iske niin lujaa kuin sen pitäisi, joten tämä saa seitsemän pistettä.

Kuuntele kappale: https://www.youtube.com/watch?v=nR-NM9YoJ7o

Eurovisionistin top 6:

  1. Erika Vikman
  2. Tika
  3. Catharina Zühlke
  4. Aksel Kankaanranta
  5. F3M
  6. Sansa
Eli tiivistetysti Vikman viisuihin 2020 kiitos! Uskon kyllä vahvasti, että näistä melkein kaikki pääsisivät viisuissa finaaliin, mutta nyt jos koskaan on aika erottua kunnolla joukosta ja lähettää suomenkielinen bilehitti viisulavalle. Nyt jäädään jännityksellä odottamaan ensi viikon finaalia!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laulaen Liverpooliin osa 6: Ensimmäisen semin tulokset

Laulaen Liverpoolin osa 8: Finaalin jälkilöylyt

Laulaen Liverpooliin osa 5: Semifinaalien lottorivit