Uniklubin näyttävä paluu Suomen musiikkikentille on lopulta valitettavan heikko
Yksi vuosituhannen vaihteen paikkeilla syntyneitä suurimpia suomirock-yhtyeitä oleva Uniklubi vakiinnutti aikoinaan nopeasti paikkansa Suomen musiikkikentällä. Hitit kuten Rakkautta ja Piikkilankaa, Näiden Tähtien Alla, Huomenna ja Vnus soivat radiossa paljon ja menestystä tuli joka suunnasta. Sitten tapahtui jotain, Uniklubi hävisi vuosiksi radioista, kunnes viime vuonna julkaistu paluusingle Huojuva Silta räjäytti pankin. Toki vuonna 2018 julkaistiin albumi, mutta se kyllä meni monelta ohi. Nyt julkaistulle Ajan Piirtämät Kasvot-albumille pedattiin suuria, mutta se jää valitettavan heikoksi.
Albumi alkaa kappaleella Sulla On Lupa. Kyseessä on ihan hyvä alku, mutta jotenkaan albumi ei käynnisty kunnolla. Kertosäe olisi saanut räjähtää kunnolla ja siihen olisi kaivannut astetta raskaampaa kitaraa. Hieno kitarasoolo siitä kuitenkin löytyy. Kappale on mukiin menevä lämmittely. Toisena kuultava Bailaten Koko Elämä räjähtääkin sitten kunnolla. Singlenä tämä on soinut radiossa todella paljon ja jos yhtään on radiota kuunnellut, on varmasti tämän kuullut. Bailaten Koko Elämä henkii hieman Haloo Helsinkiä, mikä johtunee albumin tuottajasta, Rauli Eskolinista. Eskolin on tuottanut Haloo Helsinkiä pitkään ja huonommastakin sitä voisi mallia ottaa, onhan Haloo Helsinki Suomen menestyneimpiä rock-yhtyeitä. Bailaten Koko Elämä olisi sopinut paljon paremmin avauskappaleeksi albumille kuin Sulla On Lupa.
Sinä Olet Meri alkaa rauhallisesti ja hieman rauhoittaakin albumia. Tämän kertosäe olisi myös saanut räjähtää kunnolla, mutta kuitenkin kappaleeseen hukkuu ja sitä jää kuuntelemaan. Sinut Tahtoisin Vielä jatkaa samaa linjaa, mutta sen kertosäe sentään lähtee kunnolla.
Kaunis, upea ja herkkä Siipirikko tulee hyvään kohtaan albumia. Viimeisenä singlenä julkaistu kappale sisältää upeat jouset ja sen tarina saa silmät hieman kostumaan. Tämän olisi voinut kyllä jättää albumin viimeiseksi kappaleeksi, jolloin albumi olisi saanut upean lopun. Siipirikko on parhaita moderneja suomirock-balladeja mitä olen kuullut.
Kauniin ja herkän kappaleen jälkeen paluusingle ja suurhitti Huojuva Silta jysähtää käyntiin lujaa. Tämä oli Uniklubin paluusinglenä erittäin hyvä ja osoitti, että Uniklubi on tullut takaisin. Albumilla Huojuva Silta toimii vieläkin paremmin. Seuraus ja Syy tarjoilee vihdoin sitä raskaampaa kitaraa. Kappaleesta löytyy myös hauska kosketinsoitin-riffi. Suurin ongelma on kunnon kertosäkeen puuttuminen. Kertosäe kyllä löytyy, mutta se menee niin samankaltaisesti kuin muutkin osat kappaletta, että ensimmäisen kertosäkeen kohdalla ei edes tajua, että se on käynnissä. Kertosäe tuntuu nostatukselta ennen kuin oikea kertosäe räjähtää käyntiin, joka sitten lopulta kuitenkin jää tulematta.
Odotan alkaa hyvin samankaltaisesti kuin Huojuva Silta. Kappale jää kuitenkin niin sanotusti taustamusiikiksi, eli se ei riitä kannattelemaan itseään. Toimisi hyvin taustalla kun esimerkiksi tekisi ruokaa, mutta kappale ei riitä siihen, että sitä vain kuuntelisi. Hipin Sydän On Rikki herättää puolestaan mielenkiinnon. Tähän on tuotu mukaan vanhan Uniklubin tyyliä asenteen ja raskaan kitaran muodossa, henkii Rakkautta ja Piikkilankaa-kappaleen tyyliä. Valitettavasti se tyyli ei oikein sovi muuten aikuistuneen Uniklubin soundiin, joten kappale on lopulta jopa hieman vaivaannuttava yritys kuulostaa nuorelta, villiltä ja hurjalta.
Albumin päättävä Sinun Nimesi On Morrison on balladi, joka olisi sopinut paremmin albumin puoliväliin. Kappale sisältää hienot rummut, mutta on muuten tylsä. Jos tämä ja Siipirikko olisivat olleet toisinpäin albumilla, olisi albumi toiminut kokonaisuutena huomattavasti paremmin.
Ajan Piirtämät Kasvot henkii kokonaisuutena modernia suomirock-meininkiä, johon on haettu inspiraatiota ja mallia Haloo Helsingistä. Valitettavasti tuotanto ja toteutus ontuu, sillä albumi tuntuu siltä, kuin olisi lähdetty tekemään Haloo Helsinkiä, mutta sitten haluttu kuitenkin pysyä Uniklubissa ja lopulta ei tiedä tuliko siitä HalooKlubia vai UniHelsinkiä vai sittenkin jotain aivan muuta. Rauli Eskolin on tainnut olla hieman liian kiireinen Haloo Helsingin tulevan albumin parissa ja Uniklubi on ollut kiva pieni sivuprojekti sen rinnalla. Kolmea single-hittiä lukuun ottamatta albumi ei oikein jätä mitään käteen kuulijalle. Hyviä juttuja löytyy kaikista kappaleista, mutta jokainen niistä (niitä hittejä lukuun ottamatta) myös ontuvat. Ei tämä nyt huono ollut, mutta ei tätä kovin montaa kerta kuunnella jaksa.
Kappalelista:
- Sinulla On Lupa
- Bailaten Koko Elämä
- Sinä Olet Meri
- Sinut Tahtoisin Vielä
- Siipirikko
- Huojuva Silta
- Seuraus ja Syy
- Odotan
- Hipin Sydän On Rikki
- Sinun Nimesi On Morrison
Kommentit
Lähetä kommentti