Beast in Blackin uusi Dark Connection ei vastaa odotuksia



Beast in Black julkaisi tänään uuden, järjestyksessään kolmannen albuminsa Dark Connection. Aikaisemmat albumit ovat olleet todella loistavia power metal-albumeita ja edellisen albumin arvostelun pääset lukemaan tästä. Tuore albumi ei valitettavasti yllä lähellekään aiempia kahta.

Avauskappale Blade Runner on kunnon tykitys, mutta valitettavasti jättää hieman kylmäksi. Hyvä alku kuitenkin albumille, johdattelee hyvin yleistunnelmaan, jossa yhdistyy 90-luvun disko ja eurodance moderniin power metaliin. Toinen kappale Bella Donna on parempi raskaiden kitaroiden kera, mutta diskoylilyöntiä tulee sinnekin.

Highway to Mars on perinteisempää Beast in Blackia, eikä sen taustalla soi liikaa ysärisyntikka, vaikka sitäkin sieltä löytyy. Hardcore jatkaa samaa linjaa, mutta on albumin ensimmäinen täytebiisi, joka jää unholaan heti kuuntelun jälkeen.

Singleinä julkaistut One Night in Tokyo ja Moonlight Rendezvous ovat ehdottomasti albumin parhaimmat kappaleet, mikä on siitä harmillista, että yhtye tarjoili näin ollen jälkiruuan ennen pääruokaa. Muu albumi ei yllä singlejen tasolle. One Night in Tokyo on ehtaa diskoa ja eurodancea maustettuna power metalilla, ja näin albumilla kappale toimii vielä paremmin kuin sinkkuna. Moonlight Rendezvous on loistava kappale muutaman kuuntelukerran jälkeen, mutta molemmat lukeutuvat kyllä yhtyeen parhaimpiin kappaleisiin.

Seuraavat kolme kappaletta olivatkin täytettä albumille. Revengeance Machine on kunnon tykitys, mutta ei jätä mitään jälkeensä. Dark New World ei kiinnosta edes kuuntelun aikana, minkä vuoksi se onkin albumin heikoin kappale ja ehdottomasti täysin turha täyte. To the Last Drop of Blood on perinteisempää Beasti in Blackia jälleen, mutta ei myöskään tarjoile mitään maata mullistavaa. 

Broken Survivors on hyvä johdattelu kohti loppua ja on mukava päästä kuulemaan Yannis Papadopouloksen pehmeämpääkin ääntä. My Dystopia on kaivattu balladi, joka ei kuitenkaan yllä mitenkään yhtyeen aiempien balladien tasolle. Albumin loput kaksi kappaletta ovatkin covereita, ja täysin turhia sellaisia, vaikka Michael Jacksonia onkin hauska kuulla vesrioitavan metallina.

Kokonaisuutena Dark Connection nojaa liikaa diskoon. Yhtyeen debyyttisingle Blind and Frozen on edelleen yksi parhaimmista suomalaisista metallikappaleista, minkä vuoksi onkin sääli, että yhtye ei jatka sen tuomaa linjaa, vaan lähtee liikaa leikkimään diskon kanssa. Anton Kabanen sortuu samaan kuin mitä aikoinaan Battle Beastissa: leikittelee liikaa diskolla unohtaen power metalin peruselementit. On myös erittäin iso vääryys ja suorastaa typerää, ettei Papadopouloksen kaltaisen laulajan laulutaitoa hyödynnetä albumilla enempää, sillä hänestä olisi vaikka mihin, kuten kaksi aiempaa albumia osoittaa. Pehmeää laulua olisi kaivannut enemmän, kuten myös oikeasti kunnon revittelyä ja näiden kahden yhdistämistä samassa kappaleessa toisiinsa. Kuten Battle Beastissa, Kabanen ei hyödynnä yhtyeensä laulajan täyttä potentiaalia. Toivottavasti kuitenkaan Beast in Black ei ajaudu riitoihin tämän vuoksi ja hajoa. Uskon, että Kabanen kykenee palaamaan aiempien albumeiden tyyliin, eikä sorru viemään yhtyettä liikaa diskomaailmaan.

Kappalelista:

  1. Blade Runner
  2. Bella Donna
  3. Highway to Mars
  4. Hardcore
  5. One Night in Tokyo
  6. Moonlight Rendezvous
  7. Revengeance Machine
  8. Dark New World
  9. To the Last Drop of Blood
  10. Broken Survivors
  11. My Dystopia
  12. Battle Hymn (Manowar cover)
  13. They Don't Care About Us (Michael Jackson cover)

Kokonaisarvosana: 5/10

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vuoden 2022 UMK-kappaleet läpiruodinnassa osa 1

Haloo Helsingin tuore Älä Pelkää Elämää on timantti