Within Temptation tekee vahvan paluun Resist-albumin kanssa!

Alankomaiden metalliylpeys Within Temptation julkaisi uuden, Resist-nimeä kantavan, albumin yli viisi vuotta edellisen albumin julkaisun jälkeen. Albumi tarjoilee tuttua, mutta modernisoitua Within Temptationia 10 kappaleen verran, joista jokaisesta huokuu uusi aika yhtyeen tyylissä.

Edellisen vuonna 2014 julkaistun Hydra-albumin ja sitä seuranneen kiertueen jälkeen WT:n laulaja Sharon den Adel koki burnoutin ja sai vakavan kirjoittajan blokin. den Adel ei kyennyt kirjoittamaan yhtään kappaletta, ja hän pelkäsi jo, että yhtyeen tarina on tullut päätökseensä. Loppujen lopuksi kynä alkoi jälleen sauhuamaan, kun den Adel sai kirjoitettua oman sooloalbumin, erittäin hienon indie-pop teoksen My Indigo. Sen jälkeen alkoi myös uusia kappaleita WT:lle syntyä.

Resist alkaa jo singlenä aiemmin julkaistulla The Reckoning- kappaleella, johon on otettu mukaan myös Jacoby Shaddix. Kappale kuvastaa yhtyeen uutta suuntaa futuristisella ja hyvinkin modernilla soundillaan. Kappale on jo muodostunut yhdeksi yhtyeen suurimmaksi hitiksi eikä suotta, onhan se aikamoinen korvamato.

Albumi jatkuu Endless Warilla, joka räjäyttää potin jo heti ensikuuntelulla. Kappale on pomminvarma livehitti, ja fanit sitä varmasti haluavat keikoilla kuulla. Kolmantena kuultava Raise Your Banner on myös jo aiemmin julkaistu singlenä, mutta albumilla siitä kuullaan pidempi versio, joka sisältää myös ehdottomasti yhden yhtyeen parhaimman kitarasoolon. Kappaleeseen mukaan otettu Anders Fridén hoitaa myös hyvin huutotonttinsa, muttei järin paljoa uutta ulottuvuutta kappaleeseen tuo.

Supernova on erittäin tyylikäs, hyvinkin paljon pop-musiikkia kosiskeleva kappale, joka jää soimaan päähän pitkäksi aikaa. Holy Ground edustaa vanhempaa WT:ta, samoin kuten In Vain, jotka molemmat ovat kovan luokan metallikappaleita. Firelight puolestaan takaa erittäin hienot tunnelmoinnit levylle. den Adel kirjoitti kappaleen alun perin sooloalbumilleen, mutta todettuaan sen liian synkäksi päätti siirtää sen WT:n katalogiin. Kappaleella on mukana Jasper Steverlinck, jonka ääni sopii upeasti yhteen den Adelin kanssa.

Kolmanneksi viimeisenä kuultava Mad World on eniten vanhaa ja tuttua WT:ta. Nopea tempo, turboahdettu kertosäe ja den Adelin ääni tykittävät sellaisen kappaleen, että kuuntelijakin hengästyy. Mercy Mirror on levyn toinen balladi, jossa päästään kuulemaan den Adelin kaunista "tuskantulkintaa". Viimeisenä kuultava Trophy Hunter jyrää sellaisella voimalla käyntiin, että heikompaa hirvittää. Kappale on erittäin voimakas tykitys, ja sen voisi kuvitella hyvin konsertin viimeiseksi tykitykseksi.

Resist on helppo kuvitella jonkun scifi-elokuvan tai -pelin soundtrack-albumiksi. WT tarjoaa tuttua ja turvallista yhdistettynä upeasti modernimpaan ja futuristisempaan soundiin. Albumi on yhtyeen parhaimmasta päästä ja se tulee varmasti muodostumaan yhdeksi yhtyeen merkittävimmistä merkkipaaluista. Albumin kansikuva kertoo jo hyvin paljon levyn soundimaailmasta. Kansikuva on ehdottomasti yksi hienoimpia albumin kansia ikinä! Ainoa asia, mikä albumilla jää hieman hampaankoloon on den Adelin korkealta enkelimäisesti laulaminen, mutta se on aika pieni miinus kokonaisuudessa.

Kappalelista:

  1. The Reckoning (feat. Jacoby Shaddix)
  2. Endless War
  3. Raise Your Banner (feat. Anders Fridén)
  4. Supernova
  5. Holy Ground
  6. In Vain
  7. Firelight (feat. Jasper Steverlinck)
  8. Mad World
  9. Mercy Mirror
  10. Trophy Hunter
Kokonaisarvosana: 10-/10



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laulaen Liverpooliin osa 6: Ensimmäisen semin tulokset

Laulaen Liverpoolin osa 8: Finaalin jälkilöylyt

Laulaen Liverpooliin osa 5: Semifinaalien lottorivit