Eurovisionistin matkassa

Vuoden UMK-biisien ruodinnan toisessa osassa käydään läpi loput kappaleet, eli Olivera, Tommi Läntinen ja Isaac Sene. Muistutuksena raadin säännöt: pisteitä annetaan oman mieltymyksen mukaan. Viisumenestystä saa spekuloida, mutta se ei saa vaikuttaa pisteisiin. Pisteitä annetaan viisutyylillä 1-8, 10 ja 12- Useammalle kappaleelle sai antaa samat pisteet. Raadin kokoonpano on sama kuin viime vuonna, joten eiköhän sen pidemmittä puheitta käydä viimeisetkin kappaleet läpi. Ensimmäisten kappaleiden arvostelut voit lukea  tästä . Olivera - Thank God I'm an Atheist Tätäkään kohtaan ei aluksi odotuksia ollut, sillä Olivera oli täysin uusi tuttavuus minulle. Joona kuitenkin kertoi Oliveran musiikin olevan hyvää, joten hieman odotuksia kasautui. Pettymykseksi se kuitenkin muuttui. Olivera laulaa kauniisti ja kappaleen tarina on hieno osoitus hänen omasta maailmankatsomuksestaan, mutta valitettavan paljon kappale muistuttaa Billie Eilishiä sekä Romanian ja Bulgarian kahden viime vuoden edust

Vuoden 2022 Uuden musiikin kilpailun finaaliin on enää viikko aikaa ja sen kunniaksi Eurovisionistin raati kävi läpi kaikki tämän vuoden kappaleet. Mukana ovat kaikki viime vuoden raadista tutut jäsenet eli Topi (Eurovisionisti itse), Joona, Aaro, Jenzu ja Laura. Ohjeistus oli myös sama: pisteet ja arviot oman mieltymyksen mukaan, ei siis sen mukaan miten ajattelee pärjäävän viisuissa. Sitä sai spekuloida, mutta pisteisiin se ei saanut vaikuttaa (ainakaan virallisesti). Pisteitä annettiin viisusysteemillä eli 1-8, 10 tai 12. Useammalle kappaleelle sai antaa saman arvosanan. Kappaleet käydään läpi julkaisujärjestyksessä ja tässä osassa on niistä ensimmäiset neljä, eli Cyan Kicks, BESS, The Rasmus ja Younghearted. Cyan Kicks - Hurricane Cyan Kicks olikin jo itselleni tuttu aiemmasta tuotannostaan, joten odotukset olivat korkealla. Eikä tarvinnut pettyä. Hurricane on täydellinen kuvaus yhtyeen musiikista kunnon energialla ja räjähtävyydellä. Tätä on tullut kuunneltua repeatilla useampaank

  Lordiversity on viimein tullut päätökseensä. Kronologisesti kolmas osa The Masterbeast from the Moon on vaikuttava progressiivisen rockin albumi. Lordilta harvemmin kuullaan progeen viittavia kappaleita, mutta nyt niitä on tarjolla useampi. Ensimmäisellä kuuntelukerralla albumin alkupuoli oli tylsän oloinen, mutta loppupuoli todella hyvä. Toisella kuuntelukerralla kokonaisuus aukesi huomattavasti paremmin ja alkupuolikin toimi. Tutulta Lordilta albumi kuulostaa jonkin verran, mutta ennemmin huomaa missä aiemmassa tuotannossa on progemausteita käytetty. Albumin ehdottomasti hienoin kappale on lähes kaksitoista minuuttia kestävä Church of Succubus. Pitkät kappaleet eivät ole kovinkaan yleistä Lordin tyylissä, joten sellaisen kuuleminen on jo itsessään kiehtovaa. Kappale on kuitenkin myös erittäin hyvin tehty, eikä se edes tunnu kaksitoistaminuuttiselta, vaan lyhyemmältä, sillä se pitää niin hyvin otteessaan, että ajan kulumista ei edes huomaa. Albumin iso miinus on sen lyhyys. Se kestä

  Lordiversityn kronologisesti ensimmäinen albumi Skelectric Dinosaur on puhdasta hard rockia ilman mitään muuta tyyliä mausteena. Kovin paljoa en -70-luvun hard rockia ole kuunnellut, mutta pienen kokemukseni perusteella uskallan väittää Lordin saaneen ajan tyylin hyvin tähän albumiin. Lordia lähtökohtaisesti pidetään hard rock-yhtyeenä, mutta ainahan siellä musiikissa on ollut muutakin maustetta mukana, kuten Lordiversityn muut albumit osoittavat. Skelectric Dinosaur onkin kuin pohja tulevasta albumista, josta puuttuu vielä kaikki muu. Perusrunko on tässä, pian laitetaan luiden ympärille lihaa. Tämä tekeekin albumista mielenkiintoisen ja on sen paras puoli. Koko albumin ajan mietin, että miltä kappaleet kuulostaisivat, jos niihin tuotaisiin mukaan discoa, thrash metalia, industrial metalia ynnä muuta tyylejä, mistä Lordin musiikki koostuu, mikä lopulta oli häiritsevää. Keskittyminen meni tähän miettimiseen, eikä itse albumiin. Albumi on kuitenkin hyvin tehty, ja sitä jaksaa useampaan

  Lordiversityn järjestyksessään viimeisen kronologisesti ja viidennen suoratoistopalveluissa albumin merkitys Lordille on kenties suurin: Spooky Sextravaganza Spectacular edustaa nimittäin -90-luvun konemetallin kulta-aikaa, eli industrialia, josta Lordikin aikoinaan lähti liikenteeseen. Albumille oli jopa ideana tuoda yhtyeen ensimmäinen demosingle mukaan uudelleenäänitettynä, mutta lopulta se jätettiin pois. Olisi ollut ihan hauska idea, sillä se olisi yhdistänyt fiktiivisen ja oikean aikajanan Lordin historiassa. Itselläni odotukset tätä albumia kohtaan olivat suuret, vaikka en industrial metalia paljoa normaalisti kulutakaan. Valitettavasti albumi ei yllä sille tasolle mitä odotin, vaan jää hyvinkin heikoksi teokseksi. Kappaleet ovat hyvin tehtyjä ja tyylilajille uskollisia, mutta jotenkaan ne eivät vain vakuuta, eikä mikään kappale oikeastaan edes suuremmin jää mieleen. Ainoa kappale, joka albumilta ponnistaa loistavasti esiin on Shake the Baby Silent,  joka jo aikoinaan Killecti