Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2022.

Kauan odotettu Blind Channelin Lifestyles of the Sick and Dangerous on täällä!

Kuva
Blind Channelin kauan odotettu neljäs albumi Lifestyles of the Sick and Dangerous johdattaa yhtyettä entistä kovemmin kohti isoja kansainvälisiä areenoita. Monet ovat uutta albumia odottaneet euroviisumenestyksen jälkeen, mutta itse olen odottanut jo pidempään yhtyeen suurta läpimurtoa. Kuulun siihen joukkoon joka kuunteli ja fanitti Blind Channelia jo kauan ennen viisuja. Wolfpack-kappale yhtyeen toiselta albumilta kiinnitti aikoinaan huomioni Spotifyssa ja siitä eteenpäin olen yhtyeen musiikkia kuunnellut. Kolmas albumi jäi aikoinaan harmittavan vähälle huomiolle, joten on mahtavaa nähdä kuinka tuore neljäs albumi on jo ennakkoon saanut suurta huomiota. Albumin avauskappale Opinions osoittaa heti, mikä yhtye on kyseessä, sillä kappale kuulostaa täysin tekijöiltään. Harmillisesti se jää hieman jalkoihin, sillä seuraavaksi kuultava suurhitti Dark Side jyrää sen unholaan. Singleinä julkaistut Don't Fix Me ja  Bad Idea jatkavat albumin tykittävää linjaa. Kaunis, koskettava ja herkkä