Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2024.

Musisoiden Malmöön osa 5: It's a wrap of the season eli finaalin jälkihöyryt

Kuva
Niin on viisufinaali kisattu ja äitienpäivä juhlittu! Ja kyllä, sanoin että jälkihöyryt tulevat vasta maanantaina, mutta jotenkin tuntui oikealta nyt tämän illan puhteeksi viedä viisukausi 2024 päätökseen ja kääntää katse jo kohti tulevaa kautta 2025. Finaalipäivä oli täynnä intensiivistä jännitystä, ei pelkästään itse finaalin vuoksi, vaan kaiken ympärillä tapahtuvan kuohunnan myötä myös. Isoin pommi jysähti, kun Alankomaat päätettiin diskata kisoista. Syynä tähän oli poliisitutkinta laittomasta uhkauksesta, jossa epäiltynä siis Alankomaiden edustaja Joost. Sen enempää en tätä spekuloi tai tästä puhu, mutta todettakoon, että asia eteni jo syyttäjälle, eli EBU toimi oikein sulkiessaan Joostin kisasta ulos, vaikkakin tuomiota hän ei vielä ole saanut. Ymmärrettävästi myöskin tästä monet fanit suuttuivat, mutta harmillisesta tilanteesta huolimatta tähän oli tyydyttävä. Alankomaat protestoi päätöstä itse finaalilähetyksessä kieltäytyen antamasta raatipisteitä, jotka sitten toimittikin tiet

Musisoiden Malmöön osa 4: Toisen semifinaalin jälkihöyryt

Kuva
  Toinen semifinaalikin on nyt saatu kisattua ja olipahan sekin show! Lähetys alkoi hassunhauskalla Loreenin Tattoo-versioinnilla juontajien toimesta solariumissa. Luettuna kuulostaa hiton tyhmältä, mutta videona oli hauska. Malin Åkerman ja Petra Mede viljelivät muutenkin jälleen paljon hauskoja vitsejä ja hoitivat tonttinsa ammattimaisesti. Show oli hyvin hiottu kokonaisuus ja siitä saikin kunnolla nauttia, varsinkin kun Suomi ei tosiaan kisannut eikä äänestänyt eilisessä semissä. Suomea lavalla kuitenkin nähtiin, sillä väliaikanumerossa vitsailtiin tyylillä Suomelle muumien avulla ja olihan siellä lavalla viime vuoden viisukakkonenkin eli Käärijä. Kiitos Ruotsi, että ette ota itseänne niin vakavasti! Itse kisaosuus oli myös näyttävä ja jännittävä. Hienoja ja vaikuttavia esityksiä saatiin kaikilta, mutta erityismaininnan ansaitsevat Sveitsi, Itävalta, Israel ja Norja. Jokainen tarjoili todella vaikuttavan esityksen ja kylmät väreet kulki läpi kropan kaikkien kohdalla, vaikka hyvinkin

Musisoiden Malmöön osa 3: Ensimmäisen semifinaalin jälkihöyryt

Kuva
Eilen illalla kuukausien odotuksen jälkeen kisattiin vuoden 2024 Euroviisujen ensimmäinen semifinaali. Kisasta teki suomalaisesta näkövinkkelistä katsottuna jännittävän se, että Suomi kisasi finaalipaikasta. Ja hetihän se on kärkeen sanottava: Suomi on Euroviisujen finaalissa tänäkin vuonna! Neljäs vuosi putkeen finaalissa ei ole Suomelle mitenkään itsestäänselvyys, sillä tällaista ei olekaan kovin usein tapahtunut. Suomen pisin finaaliputki on vuosiväliltä 2006-2009, jolloin tosiaan neljä kertaa putkeen finaaliin päästiin. Tuolloin tosin 2007 oli finaalipaikka suoraan edellisen vuoden voiton myötä ja 2009 finaaliin päästiin lähinnä säälistä eli raatien villinä korttina. Täten tätä tämän hetkistä neljän vuoden finaaliputkea voi siis pitää Suomen parhaimpana finaaliputkena. Suomesta on viime vuosina tullut vahva viisumaa, joten nyt ei ainakaan kuulu alkaa himmailemaan, vaan panostetaan vaan entistä enemmän kisoihin. Suomen esitys tänä vuonna oli nerokas, hauska, hienosti toteutettu ja s

Musisoiden Malmöön osa 2: Semifinaali 2

Kuva
Ekan semin kappaleet tuli käytyä läpi aiemmassa osassa, tässä nyt toinen semifinaali. Jälleen kerran suorat finalistit ovat esiintymisjärjestyksen mukaisesti mukana arvosteluissa. Pisteitä ei myöskään jaella, vaan kappaleelle veikataan finaalipaikan mahdollisuutta. Mutta eiköhän mennä toisen semin biiseihin! Kaikki kappaleet voi kuunnella  tästä . 1. Malta: Sarah Bonnici - Loop Malta saa kunnian avata toisen semin ja korvamato-tanssibiisillä he sen tekevätkin. Loop on tarttuva ja tanssittava hyvän mielen kappale, joka ei kuitenkaan kanna kovin pitkälle. Malta ei valitettavasti finaaliin tällä mene. 2. Albania: Besa - Titan Albanialla on huono tapa muuttaa kappalettaan huonommaksi karsinnoista viisuihin mentäessä ja niin he ovat tälläkin kertaa tehnyt. Alkuperäisen albanian kielisen kappaleen mystisyys ja mahtipontisuus on hävinnyt täysin käännettäessä englanniksi ja tehdessä popimmaksi. Albania pissi tällä omiin muroihinsa ja sitä myöten finaalipaikka myös kosahti siihen. 3. Kreikka: M

Musisoiden Malmöön osa 1: Semifinaali 1

Kuva
  Vuoden paras aika on täällä! Euroviisut on jo kahden viikon päästä kovassa vauhdissa ja huomenna alkaa Malmön lavalla harjoitukset. On siis aika hieman tarkastella mitä tämä vuosi pitää sisällään. Tällä kertaa arvosteluissa yhdistyy henkilökohtainen mielipide, sekä arvaus viisumenestyksestä. Pisteitä en sen enempää jakele, vaan lopputulemana on veikkaus finaalipaikasta. Tänä vuonna myös ensimmäistä kertaa ikinä suorat finalistit esiintyvät semifinaalissa, joten heidät on esiintymisjärjestyksen mukaisesti sijoitettu arvosteluihin mukaan. Tässä osassa on koko ensimmäinen semifinaali ja toisessa osassa sitten on toisen semifinaalin arvostelut. Yleisesti todettakoon, että taso on tänä vuonna kova, joten hienot ja mielenkiintoiset kisat on varmasti tulossa! Mutta eiköhän mennä arvosteluihin. Kaikki kappaleet voit kuunnella  tästä . 1. Kypros: Silia Kapsis - Liar Kypros tarjoilee kunnon yökerhobängerin, joka valitettavasti on Kyprokselta kuultu jo todella monta kertaa. Liar on kuin Kyproks

UMK24-kappaleet ruodinnassa osa 2: Yleisö

Kuva
  UMK on ylihuomenna ja nyt onkin aika katsoa, miten Eurovisionistin äänestyksessä on käynyt. Yleisöääniä tuli varsin mukavasti. Mikäli yleisöäänestyksessä on kaksi kisaajaa saanut saman pistemäärän, nousee korkeammalle sijalle se, joka on saanut enemmän kymppejä. Mikäli kymppejä on saman verran katsotaan ysien määrää ja niin edelleen. Kokonaistulokset on laskettu niin, että raatien ykkönen saa 12 pistettä raadilta, toiseksi tullut 10, kolmanneksi 8, neljänneksi 7, viidenneksi 6, kuudenneksi 5 ja seitsemänneksi 4 pistettä. Sama pätee yleisöäänestykseen. Nämä pisteet lasketaan yhteen ja yhteispisteet ratkaisevat lopputuloksen. Muistutuksena raadin ranking raadin pisteiden kanssa: Windows95man 38p Sara Siipola 36p Cyan Kicks 33p Jesse Markin 26p Sini Sabotage 18p Mikael Gabriel x Nublu 14p Sexmane 13p Eli muutettuna: Windows95man 12p Sara Siipola 10p Cyan Kicks 8p Jesse Markin 7p Sini Sabotage 6p Mikale Gabriel x Nublu 5p Sexmane 4p Yleisön ranking on seuraava yleisöltä saatujen pisteide

UMK24-kappaleet ruodinnassa osa 1: Raati

Kuva
Se on täällä taas eli Uuden musiikin kilpailu! Kisaanhan ei ole enää viikkoakaan aikaa ja onkin aika julkaista Eurovisionistin raadin tulokset. Tänä vuonna tehdään taas uusia juttuja ja nyt myös lukijat pääsevät antamaan äänensä. Anna pisteesi tämän  linkin  takaa. Äänestys on auki keskiviikkoon 7.2. asti ja tulokset julkaistaan torstaina 8.2. Raadin osalta tuttu jengi on jälleen koossa eli Laura, Joona, Aaro ja meitsi eli Topi/Eurovisionisti. Pisteet on jälleen annettu oman maun mukaan viisutyyliin eli 1-8, 10 tai 12. Usealle biisille on voinut antaa samat pisteet. Mutta eiköhän lähdetä katsomaan, mitä mieltä raati on! Kaikki tämän vuoden biisit voit kuunnella  tästä . Cyan Kicks - Dancing with demons Heiltä odotin paljon, edellinen kisabiisi oli super. Alku oli lupaava, kertosäe kuitenkin lähti väärään suuntaan jääden valitettavasti vähän valjuksi. C-osan laulu oli todella kummallinen ja irrallinen. Biisinä ihan ok, mutta iso pettymys. Pisteet 5. -Laura Cyan Kicks tuntuu hallitse