Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2022.

Kauan odotettu Blind Channelin Lifestyles of the Sick and Dangerous on täällä!

Kuva
Blind Channelin kauan odotettu neljäs albumi Lifestyles of the Sick and Dangerous johdattaa yhtyettä entistä kovemmin kohti isoja kansainvälisiä areenoita. Monet ovat uutta albumia odottaneet euroviisumenestyksen jälkeen, mutta itse olen odottanut jo pidempään yhtyeen suurta läpimurtoa. Kuulun siihen joukkoon joka kuunteli ja fanitti Blind Channelia jo kauan ennen viisuja. Wolfpack-kappale yhtyeen toiselta albumilta kiinnitti aikoinaan huomioni Spotifyssa ja siitä eteenpäin olen yhtyeen musiikkia kuunnellut. Kolmas albumi jäi aikoinaan harmittavan vähälle huomiolle, joten on mahtavaa nähdä kuinka tuore neljäs albumi on jo ennakkoon saanut suurta huomiota. Albumin avauskappale Opinions osoittaa heti, mikä yhtye on kyseessä, sillä kappale kuulostaa täysin tekijöiltään. Harmillisesti se jää hieman jalkoihin, sillä seuraavaksi kuultava suurhitti Dark Side jyrää sen unholaan. Singleinä julkaistut Don't Fix Me ja  Bad Idea jatkavat albumin tykittävää linjaa. Kaunis, koskettava ja herkkä

Turistina Torinoon Extra: Kisaviikon läpiruodintaa

Kuva
Viime yönä kisattiin vuoden 2022 Euroviisujen finaali. Koko kulunut viisuviikko ja sitä edeltäneet harjoitukset ovat olleet jälleen musiikin ja kansainvälisen yhteistyön riemujuhlaa ja jälleen kerran voi onnellisena vaipua Euroviisujen jälkeiseen masennukseen, joka tosin pitää sisällään kutkuttavaa odotusta siitä, missä kisat ensi vuonna pidetään. Ukrainahan loppujen lopuksi kirkkaasti ja ylivoimaisesti voiton viime yönä vei. Turistina Torinoon-sarjan lukijat saattanevat muistaa, etten kovin mairittelevia sanoja Ukrainan kappaleesta sanonut, ja pitäydyn edelleen niissä sanoissani. Valehtelisin kuitenkin jos väittäisin etten olisi Ukrainan esitysten aikana viisuviikolla herkistynyt. Ukraina ansaitsi voittonsa, äänestäjät ovat puhuneet ja tuloksista on turha paljoa itkeä. Kutkuttavaksi nyt Euroviisujen jälkeisen masennuksen ajan tekee se, että spekulaatiot ensi vuoden kisapaikasta ovat suuremmat kuin koskaan. Ukraina ei todennäköisesti kisoja järjestämään kykene siitä huolimatta, että de

Turistina Torinoon osa 4: Tokan semin toka puolisko ja Espanja

Kuva
Niin ovat arvostelut edenneet siihen vaiheeseen, että viimeisiä kymmentä kappaletta viedään. Aiemmat osat voit lukea alta olevista linkeistä ja kaikki tämän vuoden kappaleet pääset kuuntelemaan  tästä . Osa 1 Osa 2 Osa 3 Irlanti: Brooke - That's rich Irlanti jatkaa tuttua linjaansa perinteisen pop-biisin lähettäjänä. Kappale That's rich valitettavasti hukkuu massaan, eikä oikein millään muotoa erotu joukosta. Mukavasti tanssittaa yleisöä Torinossa varmasti, mutta en usko finaaliin menevän. Ihan kiva. 3 pistettä. Pohjois-Makedonia: Andrea - Circles Pohjois-Makedonia haaveilee uudesta loistosijoituksesta, kuten 2019 kävi Tel Avivissa. Viime vuosi jäi laihaksi maan karsiutuessa semifinaalissa. Tänä vuonna Pohjois-Makedonialla on paremmat mahdollisuudet finaaliin kuin viime vuonna, mutta tiukkaa tekee silti. Itse pidän Andrean kappaleesta, mutta lukuisten balladien joukossa ei tämä tarpeeksi erotu. Andrean tummasta ja syvästä äänestä plussaa.  6 pistettä. Viro: Stefan - Hope Etelän

Turistina Torinoon osa 3: Toisen semin eka puolisko sekä Saksa ja Britit

Kuva
Tasan kaksi viikkoa Euroviisujen toiseen semifinaaliin, jossa Suomikin kisaa. Tässä osassa arvioidaan toisen semifinaalin ensimmäinen puolisko sekä suorista finalisteista Saksa ja Iso-Britannia. Aiemmat osat pääset lukemaan  tästä  ja  tästä . Kaikki tämän vuoden kappaleet pääset kuuntelemaan  tästä . Suomi: The Rasmus - Jezebel Suomi lähettää viisuihin konkariyhtye The Rasmuksen. Kappale Jezebel kuulostaa loistavasti samaan aikaan tutulta Rasmukselta, mutta samalla myös tuoreelta ja modernilta. Muistan UMK-biisejä kuunnellessani joka yö kun uusi biisi julkaistiin sen tunteen kun Jezebel julkaistiin. Aluksi olin hieman pettynyt, mutta jostain syystä toisen kertosäkeen alkaessa kyynelkanavat aukenivat ja rakastuin kappaleeseen täysin. Jos lavashow on hiottu loistavaksi ja bändi tykittää kuin viimeistä päivää on Suomella mahdollisuudet koviin sijoihin.  12 pistettä! Israel: Michael Ben David - I.M Israelin tanssitykki I.M vie semifinaalin aivan eri tunnelmaan kuin Suomen The Rasmus. Jote

Turistina Torinoon osa 2: ensimmäisen semin toinen puolisko sekä Ranska

Kuva
  Eilen aloitettiin tämän vuoden kappaleiden läpikäynti ensimmäisen semifinaalin ensimmäisellä puoliskolla sekä Italialla. Tänään jatkuu toisella puoliskolla sekä Ranskalla. Voit lukea ensimmäisen osan  tästä  sekä kuunnella kaikki tämän vuoden kappaleet  tästä . Portugali: Maro - Saudade, saudade Portugali lähettää jälleen kappaleen, jossa lauletaan englanniksi. Harmi sinänsä, sillä kappaleen portugalin kieliset osiot ovat ne parhaimmat. Kaksikieliset kappaleet on jo kuultu, eikä se itsessään tuo mitään uutta tai maata mullistavaa kappaleeseen, joten turha sitä kikkaa käyttää. Saudade, saudade on kuitenkin ihan hieno kappale, jonka suurin ongelma tosin on unohdettavuus. Seuraavan kappaleen alkaessa ei enää muistakaan mitä aiemmassa kappaleessa sanottiin tai edes miten melodia meni. Portugali tosin on hämärämmilläkin kappaleilla finaaliin mennyt, joten en kovin paljoa ylläty, jos tämäkin finaalipaikan nappaa. 3 pistettä. Croatia: Mia Dimsic - Guilty pleasure Kroatia tarjoaa viime vuode

Turistina Torinoon osa 1: Euroviisujen ensimmäisen semin ensimmäinen puolisko ja Italia

Kuva
Tasan kahden viikon kuluttua on vuoden 2022 Euroviisujen ensimmäinen semifinaali. Vihdoin ja viimein löysin aikaa kirjoittaa ajatuksia tämän vuoden kappaleista, joten tässä tulee neljän päivän putkena kaikki tämän vuoden 40 kappaletta ruodittua läpi. Tässä ensimmäisessä osassa on arviossa ensimmäisen semifinaalin ensimmäinen puolisko sekä isoista rahoittajamaista Italia, joka myös tänä vuonna isännöi. Kappaleet arvioidaan esiintymisjärjetyksessä. Tästä se alkaa! Kuuntele kaikki tämän vuoden kappaleet  tästä . Albania: Ronela Hajati - Sekret Uskomatonta, mutta totta: Albania ei ollut tällä kertaa ensimmäinen maa, joka julkaisi kisakappaleensa. Kuitenkin jo joulukuun loppupuolella Albaniakin oli valintoja tekemässä ja kotimaan kisathan voitti Ronela Hajati kappaleella Sekret. Albanian tapaan kappale kuitenkin runnottiin uuteen uskoon kisojen jälkeen ja suurin osa alunperin albaniaksi esitetystä kappaleesta vaihtuikin englantiin. Pidin enemmän alkuperäisestä albanian kielisestä versiosta,

Throwback lapsuuteen: Jonsun debyyttialbumi jatkaa siitä mihin Indica jäi

Kuva
Indica oli 2000-luvun alussa yksi Suomen suosituimmista poprock-yhtyeistä. Yhtye erottui omanlaisella mystisromanttisella soundillaan muista ja tarjosikin monia ikivihreitä hittejä, kuten Ikuinen Virta, Vuorien Taa ja Linnansa Vanki. Kansainvälistä uraakin yhtye lähti tavoittelemaan 2010. Albumeita ehti tulla yhteensä seitsemän, joista viisi suomeksi ja kaksi englanniksi. 2014 yhtye kuitenkin jäi määrittelemättömän pitkälle tauolle, joka jatkuu edelleen tänä päivänä. Nyt kuitenkin yhtyeen laulaja-lauluntekijä Jonsu julkaisi pitkään odotetun soolodebyytin, joka jatkaa siitä mihin Indica aikoinaan jäi. Jonsun sooloura alkoi jo vuonna 2017 julkaistun debyyttisinglen Valloita Maailma myötä. Itse kulutin takamustani tuolloin Suomen Puolustusvoimien palveluksessa ja viimeisten viikkojen motivaatioksi kappale sopikin oikein hyvin. Hitaasti mutta varmasti Jonsu julkaisi muutamia singlejä seuraavina vuosina, kunnes viimein soolodebyytti Lentotähtien Tiellä näki tänään päivänvalon. Albumi on täy

Vuoden 2022 UMK-kappaleet läpiruodinnassa osa 2

Kuva
Vuoden UMK-biisien ruodinnan toisessa osassa käydään läpi loput kappaleet, eli Olivera, Tommi Läntinen ja Isaac Sene. Muistutuksena raadin säännöt: pisteitä annetaan oman mieltymyksen mukaan. Viisumenestystä saa spekuloida, mutta se ei saa vaikuttaa pisteisiin. Pisteitä annetaan viisutyylillä 1-8, 10 ja 12- Useammalle kappaleelle sai antaa samat pisteet. Raadin kokoonpano on sama kuin viime vuonna, joten eiköhän sen pidemmittä puheitta käydä viimeisetkin kappaleet läpi. Ensimmäisten kappaleiden arvostelut voit lukea  tästä . Olivera - Thank God I'm an Atheist Tätäkään kohtaan ei aluksi odotuksia ollut, sillä Olivera oli täysin uusi tuttavuus minulle. Joona kuitenkin kertoi Oliveran musiikin olevan hyvää, joten hieman odotuksia kasautui. Pettymykseksi se kuitenkin muuttui. Olivera laulaa kauniisti ja kappaleen tarina on hieno osoitus hänen omasta maailmankatsomuksestaan, mutta valitettavan paljon kappale muistuttaa Billie Eilishiä sekä Romanian ja Bulgarian kahden viime vuoden edust