Turistina Torinoon osa 1: Euroviisujen ensimmäisen semin ensimmäinen puolisko ja Italia


Tasan kahden viikon kuluttua on vuoden 2022 Euroviisujen ensimmäinen semifinaali. Vihdoin ja viimein löysin aikaa kirjoittaa ajatuksia tämän vuoden kappaleista, joten tässä tulee neljän päivän putkena kaikki tämän vuoden 40 kappaletta ruodittua läpi. Tässä ensimmäisessä osassa on arviossa ensimmäisen semifinaalin ensimmäinen puolisko sekä isoista rahoittajamaista Italia, joka myös tänä vuonna isännöi. Kappaleet arvioidaan esiintymisjärjetyksessä. Tästä se alkaa!

Kuuntele kaikki tämän vuoden kappaleet tästä.

Albania: Ronela Hajati - Sekret


Uskomatonta, mutta totta: Albania ei ollut tällä kertaa ensimmäinen maa, joka julkaisi kisakappaleensa. Kuitenkin jo joulukuun loppupuolella Albaniakin oli valintoja tekemässä ja kotimaan kisathan voitti Ronela Hajati kappaleella Sekret. Albanian tapaan kappale kuitenkin runnottiin uuteen uskoon kisojen jälkeen ja suurin osa alunperin albaniaksi esitetystä kappaleesta vaihtuikin englantiin. Pidin enemmän alkuperäisestä albanian kielisestä versiosta, mutta ei tämä uusi versiokaan missään nimessä huono ole. Sekret on mahtipontinen tanssihitti, joka tulee polkaisemaan ensimmäisen semifinaalin komeasti käyntiin. Yksi tämän vuoden omista suosikeistani ehdottomasti!

10 pistettä.

Latvia: Citi Zeni - Eat your salad


Etukäteen kappaleisiin perehtymättömille Latvia tarjoaa vuoden ensimmäisen WTF-hetken heti ensimmäisen semifinaalin alkuun. Itse en ole vieläkään toipunut alkujärkytyksestä, eikä sitä toisaalta helpota se, että tätä joutuu vielä kisoissa kuuntelemaan. Jätän jokaisen omalle vastuulle kuunnella tämän, mutta varoitan: luvassa on järkytyksiä. Sanotaan sen verran vielä, että rankkaa sensurointia viisuihin on tulossa, sillä alkuperäiset lyriikat eivät mene viisutarkastajilta läpi. Vuoden huonoimpia, ei tarvitse Latvian tänä(kään) vuonna finaalissa jännittää.

1 piste.

Liettua: Monika Liu - Sentimentai


Liettua tarjoaa täysin liettuan kielisen kappaleen, joka seesteisyydellään vie Latvian hirvityksestä onneksi pois. Valitettavasti se onkin kappaleen ainoita hyviä puolia. Plussaa liettuan kielestä ja ei-perinteisestä viisubiisistä, mutta on tämä sen verran tylsä, että ei ainakaan omalla listallani kovin korkealla ole. Saattanee yllättää ja mennä finaaliin, mutta en rahojani sille laittaisi.

2 pistettä.

Sveitsi: Marius Bear - Boys do cry


Sveitsi jatkaa hienojen ja loistavien kappaleidensa linjaa. Vaikka Marius Bearin Boys do cry ei ole saanut kovin suurta suosiotaan siipiensä alle fanien keskuudessa, itse rakastan tätä kappaletta. Mariuksen ääni on upea ja kappaleen tarina todella koskettava. Tätä kuunnellessa piirtyy kuva usvaisesta pubista, jossa hienoissa vaatteissa ihmiset nautiskelevat viskiä ja tämänkaltainen musiikki soi taustalla. Ehdottomasti yksi tämän vuoden parhaimmista!

12 pistettä!

Slovenia: LPS - Disko


Slovenia on kaivanut jostain paikallisesta lukiosta opiskelijoita ja laittaneet heidät veivaamaan vaivaannuttavaa menneiden vuosikymmenten hittiä. No joo, en oikeasti tämän yhtyeen taustoista mitään tiedä, mutta ulkoinen imago ja kappaleen tyyli vaikuttavat juurikin tuolta mitä sanoin. Tästä ei paljoa jälkipolville jää kerrottavaa.

1 piste.

Ukraina: Kalush Orchestra - Stefania


Kaikkea hyvää Ukrainalle sodan keskellä ja toivon, että rauha mahdollisimman pian saataisiin, mutta toivon myös ettei Ukrainaa tänä vuonna pelkästään poliittisella hyväveli-säälipisteillä voittoon äänestetä. Ukraina jatkaa samaa linjaa kuin kahtena aiempana vuotena: kansanmusiikkia yhdistettynä moderniin elektroniseen musiikkiin. Tällä kertaa mukaan sotketaan myös räppiä. Tuloksena on omasta mielestäni katastrofaalinen sillisalaatti. Kertosäkeet toimivat, säkeistöt räppäyksineen eivät. Kappale muistuttaa myös aivan liikaa Go-A:n viisukappaleita kahdelta aiemmalta vuodelta, mikä selittynee sillä, että molemmissa yhtyeissä on sama jäsen pillejä puhaltelemassa. Oman listan häntäpäästä tämäkin löytyy.

2 pistettä.

Bulgaria: Intelligent Music Project - Intention


Bulgaria lähettää rockia viisuihin. En tiedä mistä menneiden vuosikymmenten takaisesta pöytälaatikon kansiosta tämä biisi on kaivettu esille, mutta onhan tämä nyt niin homehtunut kappale, että vähän jopa itkettää. Alun loistava kitarariffi vaihtuu nopeasti suureen pettymykseen. Bulgarian hyvien sijoitusten aikakausi on ainakin hetkellisesti tullut päätökseensä, sillä ei tämä finaaliin tule menemään millään. Laiskasti tehty homehtunut pöytälaatikkobiisi, turha sitä on kaunistella.

1 piste.

Alankomaat: S10 - De diepte


Kun nyt on tullut haukuttua useampi kappale putkeen, niin enää ei jatketa sitä linjaa. Alankomaiden S10 tarjoaa kauniin hollannin kielisen balladin. Vaikkei tämä olekaan mikään huipputeos, on tämä silti hieno ja erittäin heikkotasoisen semifinaalin ensimmäisen puoliskon parhaimmistoa. Kiva kuulla hollantiakin viisuissa. Tämä on yksi kisan potentiaalisista mustista hevosista ja saattaa yllättää pääsemällä todella hyville sijoille.

6 pistettä.

Moldova: Zdob si Zdud and Advahov Brothers - Trenuletui


Moldova lähettää viisukansalle tutun yhtyeen Zdob si Zdudin jälleen viisuihin (aiemmin vuosina 2005 ja 2011) yhdessä Advahov Brothersien kanssa. Yhtyeelle tyypillisesti kappale on hyvin hauska ja humoristinen. Tämä saa hymyn huulille ja iloisuutta aikaan, mutta voi tarjota joillekin myös WTF-hetken. En usko Moldovan finaaliin pääsevän, mutta yllätyksiä on tullut ennenkin. Huumori ei kuitenkaan iske tällä kertaa itseeni niin paljoa, että kovin korkealle tätä laittaisin omalla listallani.

3 pistettä.

Italia: Mahmood & Blanco - Brividi


Italia ei kisaa semifinaalissa, vaan on suoraan finaalissa normaalistikin isona rahoittajamaana, mutta tällä kertaa myös edellisvuoden voiton ansiosta. Italiaa kisoissa edustaa jo vuodelta 2019 tuttu Mahmood (tuolloin toinen sija) yhdessä Blancon kanssa. Italian paluu upeisiin italian kielisiin balladeihin sopii täydellisesti isäntäedustukseksi. Kappale Brividi on kaunis ja koskettava. Esityksessä nähtävä kemia Mahmoodin ja Blancon välillä on todella upeaa. Italia saattaa napata jopa toisen voiton putkeen.

12 pistettä!

Tässä kaikki tämän osan arviot, huomenna tarjolla sitten ensimmäisen semin toinen puolisko sekä suorista finalisteista Ranska.

Päivän top-lista:
  1. Italia
  2. Sveitsi
  3. Albania
  4. Alankomaat
  5. Moldova
  6. Liettua
  7. Ukraina
  8. Latvia
  9. Bulgaria
  10. Slovenia

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laulaen Liverpooliin osa 6: Ensimmäisen semin tulokset

Laulaen Liverpoolin osa 8: Finaalin jälkilöylyt

Laulaen Liverpooliin osa 5: Semifinaalien lottorivit