Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2020.

Nightwishin Human :II: Nature on kaikkea ja vähän enemmänkin!

Kuva
Nightwishin uusi albumi Human :II: Nature julkaistaan virallisesti perjantaina, mutta onnellisesti ennakkotilaajana sain albumin käsiini jo tänään! Ja voin sanoa, että kaikki odotukset ylittyivät! Tarkemmin en kappaleita analysoi, koska se pilaisi albumin upeuden. Jokainen muodostakoon itse tarkemmin niistä mielipiteensä kuunnellessaan. Albumi pitää sisällään kaikki Nightwishin parhaimmat elementit ja hieman uusiakin on tullut mukaan. Multi-instrumentalisti Troy Donockleyn repertuaari on jälleen kasvanut niin soittimien kuin laulunkin rintamilla. Virallisesti yhtyeen rumpalina nyt ensimmäistä albumiaan soittava Kai Hahto puolestaan poistaa kyllä Jukka Nevalaisen tyylin Nightwishista ja nyt siellä kuuluu aitoa Hahtoa. Rumpupatteri saa toisinaan sellaista kyytiä, että heikompaa hirvittää. Holopainen on kappaleenkirjoitussaralla täysin liekeissä. Albumilla kaikki kappaleet ovat loistavia, mutta yksikään ei jätä toista varjoonsa. Albumi on kokonaan Holopaisen käsialaa, eli muut y