Lordiversityn industrial-aikakausi on valitettavan heikko

 


Lordiversityn järjestyksessään viimeisen kronologisesti ja viidennen suoratoistopalveluissa albumin merkitys Lordille on kenties suurin: Spooky Sextravaganza Spectacular edustaa nimittäin -90-luvun konemetallin kulta-aikaa, eli industrialia, josta Lordikin aikoinaan lähti liikenteeseen. Albumille oli jopa ideana tuoda yhtyeen ensimmäinen demosingle mukaan uudelleenäänitettynä, mutta lopulta se jätettiin pois. Olisi ollut ihan hauska idea, sillä se olisi yhdistänyt fiktiivisen ja oikean aikajanan Lordin historiassa.

Itselläni odotukset tätä albumia kohtaan olivat suuret, vaikka en industrial metalia paljoa normaalisti kulutakaan. Valitettavasti albumi ei yllä sille tasolle mitä odotin, vaan jää hyvinkin heikoksi teokseksi. Kappaleet ovat hyvin tehtyjä ja tyylilajille uskollisia, mutta jotenkaan ne eivät vain vakuuta, eikä mikään kappale oikeastaan edes suuremmin jää mieleen. Ainoa kappale, joka albumilta ponnistaa loistavasti esiin on Shake the Baby Silent, joka jo aikoinaan Killectionin ensimmäisenä singlenä tarjoiltiin. Loistava biisi, mutta muuten albumi jättää kylmäksi.

Albumin paras hetki Shake the Baby Silent-kappaleen lisäksi on outro Anticlimax. Lordin albumit usein päättyvät massiivisesti ilotulituksiin, seksivitseihin tai muuhun hölmöyteen, mutta tämä albumi ja samalla koko Lordiversity päätetään vain toteamalla, että se oli siinä. Hyvin Lordimainen lopetus kuitenkin. Valitettavasti albumi vain tosiaan muuten on tylsä, joten ei mene tämä millään muotoa Lordiversityn parhaimmistoon. Kaksi albumia vielä jäljellä, toivottavasti ne ovat parempia kuin tämä.

Kappalelista:

  1. SCG Minus 1: The Ruiz Ranch Massacre
  2. Demon Supreme
  3. Re-Animate
  4. Lizzard of Oz
  5. Killusion
  6. Skull and Bones (The Danger Zone)
  7. Goliath
  8. Drekavac
  9. Terror Extra-Terrestrial
  10. Shake the Baby Silent
  11. If It Ain't Broken (Must Break It)
  12. Anticlimax
Kokonaisarvosana: 4/10

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laulaen Liverpooliin osa 6: Ensimmäisen semin tulokset

Laulaen Liverpoolin osa 8: Finaalin jälkilöylyt

Laulaen Liverpooliin osa 5: Semifinaalien lottorivit