Lordiversityn progeteos on vaikuttava, vaikkakin liian lyhyt

 


Lordiversity on viimein tullut päätökseensä. Kronologisesti kolmas osa The Masterbeast from the Moon on vaikuttava progressiivisen rockin albumi. Lordilta harvemmin kuullaan progeen viittavia kappaleita, mutta nyt niitä on tarjolla useampi.

Ensimmäisellä kuuntelukerralla albumin alkupuoli oli tylsän oloinen, mutta loppupuoli todella hyvä. Toisella kuuntelukerralla kokonaisuus aukesi huomattavasti paremmin ja alkupuolikin toimi. Tutulta Lordilta albumi kuulostaa jonkin verran, mutta ennemmin huomaa missä aiemmassa tuotannossa on progemausteita käytetty.

Albumin ehdottomasti hienoin kappale on lähes kaksitoista minuuttia kestävä Church of Succubus. Pitkät kappaleet eivät ole kovinkaan yleistä Lordin tyylissä, joten sellaisen kuuleminen on jo itsessään kiehtovaa. Kappale on kuitenkin myös erittäin hyvin tehty, eikä se edes tunnu kaksitoistaminuuttiselta, vaan lyhyemmältä, sillä se pitää niin hyvin otteessaan, että ajan kulumista ei edes huomaa.

Albumin iso miinus on sen lyhyys. Se kestää kokonaisuudessaan vajaa 47 minuttia, joista tosiaan neljäosan kattaa yksi biisi. Albumilla on useita lyhyitä (1-2 minuttia) välisoittoja, jotka eivät ainakaan itselleni toimineet kaikkein parhaimmalla tavalla näin lyhyellä albumilla. 

Kokonaisuudessaan The Masterbeast from the Moon kuitenkin kruunaa hyvin koko Lordiversityn (vaikka ei kronologisesti olekaan viimeinen albumi) ja jättää kuulijalle hyvän kokemuksen. Ehkä jonain päivänä kuulemme Lordilta lisää vastaavaa progemateriaalia.

Kappalelista:
  1. SCG Minus 5: Transmission Request
  2. Moonbeast
  3. Celestial Serpents
  4. Hurricane of the Slain
  5. Spear of the Romans
  6. Bells of the Netherworld
  7. Transmission Reply
  8. Church of Succubus
  9. Soliloquy
  10. Robots Alive!
  11. Yoh-Haee-Von
  12. Transmission on Repeat
Kokonaisarvosana: 8,5/10

Muutama sana vielä koko Lordiversitysta. Seitsemän albumia esittelivät hyvin erityylistä Lordia kaiken kaikkiaan, mutta jokaisesta löytyi kuitenkin jotain tuttuakin. Projekti on todella vaikuttava ja varmasti jää suomalaisen musiikin historiaan. Aion kaikki albumit vielä putkeen kuunnella siinä järjestyksessä, missä ne on tarkoitettukin, jolloin saan kokea kunnolla Lordiversityn.

Tässä vielä jokaisen osan arvosana kronologisessa järjestyksessä, sekä Lordiversityn arvosana (pyöristetty keskiarvo osistaan):

Skelectric Dinosaur: 7/10
SuperFlyTrap: 10/10
The Masterbeast from the Moon: 8,5/10
Abusement Park: 10/10
Humanimals: 9/10
Abracadaver: 10/10
Spooky Sextravaganza Spectacular: 4/10

Lordiversity: 8,4

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vuoden 2022 UMK-kappaleet läpiruodinnassa osa 1

Anette Olzon tekee vahvan paluun soolotuotantoon

Haloo Helsingin tuore Älä Pelkää Elämää on timantti