Lordin Killection laittaa arvostelijan unohtamaan kaikki perinteiset arvosteluperiaatteet

Suomen rakastettu hirviöhevi-yhtye Lordi on julkaissut uusimman albuminsa, joka kantaa nimeä Killection. Albumi on ensimmäinen yhtyeen uudella kokoonpanolla pitkäaikaisen basistin OXin jätettyä yhyeen ja uuden basistin Hiisin liityttyä siihen. Killection on tiettävästi ensimmäinen laatuaan albumi maailmassa, sillä se on fiktiivinen kokoelma-albumi, jonka kappaleet kertaavat Lordin uran 1970-luvulta -90-luvulle, jos siis yhtye olisi ollut olemassa sillä välillä. Mielenkiintoista tosin on se, että kolme viidestä yhtyeen jäsenestä eivät olleet edes syntyneet -70-luvun alkupuolla...

Albumilla on tietyllä tavalla myös kantava tarina, jossa radiojuontaja juontaa lähetystä ja soittaa yhtyeen musiikkia. Radiojuonnot tapahtuvat ikonisten SCG-kappaleiden/välipuheiden aikana. Normaalisti kertoisin yksityiskohtaisesti jokaisesta kappaleesta jotain, mutta tämän teoksen kohdalla teen poikkeuksen. Jokainen saakoon itse kuunnella millainen albumi lopulta on.

Kuuntelin Killectionin tänään aamulla junassa ja ensimmäinen tunne mitä albumista jäi oli hämmentynyt. Hyvällä tavalla tosin. Yhtye on hemmetin kovassa vedossa ja Hiisin bassotaiturointi sopii yhtyeeseen kuin nyrkki silmään. Kappaleet todellakin kuulostavat siltä, kuin ne olisi tehty vuosia sitten, onhan kappaleet toki äänitettykin ja tuotettukin vanhoilla tavoilla ja eri tuottajien kanssa. Yleensä kun arvionnissa olisi tärkeää, että albumi on ehjä kokonaisuus, niin Killectionin kanssa on päinvastoin todella mahtavaa ettei kappaleet oikein sovi keskenään toistensa kanssa samaan kokonaisuuteen. Albumi kuulostaa juurikin sen takia oikeasti kokoelma-albumilta, vaikka kaikki kappaleet uusia ovatkin.

Tai no melkein kaikki. Singlenäkin julkaistu Like a Bee to the Honey on tehty jo -80-luvulla Jean Beauvoirin ja KISS-yhtyeen kitaristi-laulajan Paul Stanleyn puolesta. Kappale vain jäi silloin Beauvoirin pöytälaatikkoon ja nyt se löysi tiensä Lordin albumille. KISS-fanit Mr. Lordi ja Amen tuskin ovat kovin pahoillaan tästä.

Loppujen lopuksi Killection ei ehkä ole täydellinen teos, mutta nousee Lordin parhaimmistoon albumina. Odotan jo innolla kesää ja RockFestia, missä yhtyeen pääsee jälleen näkemään livenä. Tosin saatan tässä vielä kevään Suomen kiertueelle lipun hankkia...

Arvosanaa en myöskään albumille anna, sillä en pysty mitään täydellistä johtopäätöstä tästä tekemään. Jokainen kuunnelkoon albumin itse ja tehköön omat johtopäätöksensä. Itse nautin kyllä albumista todella paljon ja toivon, että yhtye jatkaa vielä pitkään.

Loppukaneettina sanon, että yhtyeen rumpali Mana on kyllä saamarinmoinen kone rumpusettinsä takana!

Kappalelista:

  1. Radio SCG 10
  2. Horror for Hire
  3. Shake the Baby Silent
  4. Like a Bee to the Honey
  5. Apollyon
  6. Scg10 the Last Hour
  7. Blow My Fuse
  8. I Dug a Hole in the Yard for You
  9. Zombimbo
  10. Up to No Good
  11. Scg10 Demonic Semitones
  12. Cutterfly
  13. Evil
  14. Scream Demon
  15. Scg10 I Am Here

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laulaen Liverpooliin osa 6: Ensimmäisen semin tulokset

Laulaen Liverpoolin osa 8: Finaalin jälkilöylyt

Laulaen Liverpooliin osa 5: Semifinaalien lottorivit