Amaranthe manifestoi itsensä jälleen maailmankartalle

Tällä hetkellä kiistatta maailman suosituimpiin metalliyhtyeisiin lukeutuva Amaranthe jatkaa voittokulkuaan uudella albumillaan Manifest. Jo vuonna 2011 julkaistu omaa nimeä kantanut debyyttialbumi nosti yhtyeen monien tietoisuuteen ja 2013 julkaistu kakkosalbumi The Nexus vakiinnutti Amaranthen yhdeksi isoimmista modernin metallin yhtyeistä. Röyhkeästi dancea ja elektronista musiikkia raskaisiin kitaroihin yhdistelevä ja kolmen täysin eri tyylisen laulajan omaava yhtye tuntuu tekevän miltei pelkkää timanttia.

Manifest on Amaranthen toinen albumi nykyisellä kokoonpanolla. Kaksi vuotta sitten julkaistu Helix oli pikemminkin nykyisen kokoonpanon esittely maailmalle kuin yhtyeen seuraava menestysaskel. Helixin arvostelun voit lukea tästä. Nyt Manifest kuitenkin ohjaa yhtyeen taas eteenpäin dancemetallin kärkinimenä.

Albumi alkaa Fearless-nimisellä kappaleella, joka jysähtää käyntiin todella lujaa. Kappaleen kertosäe jämähtää päähän kuin tarttuva tauti. Loistava avaus albumille. Toisena kuultava Make It Better alkaa marssirummuilla, mikä herättää mielenkiinnon. Kertosäe tuo mieleen yhtyeen neljän vuoden takaisen That Song-kappaleen. Make It Better on ihan kiva, mutta paljon parempiakin kappaleita Amaranthe on tehnyt.

Scream My Name jysähtää kuulijan korviin lujaa. Kappale on erittäin perinteinen Amaranthe-kappale ja kyseessä onkin oikein mainio teos. Murinalaulaja Henrik Englund Wilhelmsson tykittää murinalaulua sellaiseen tahtiin, että kuulijakin hengästyy. Räppääminen ja murinalaulu ovat ja itsekseenkin todella vaikeita, saati sitten yhdistettynä.

Viral on albumin toisena singlenä julkaistu kappale, jonka lyriikat on kirjoitettu suoraan tämänhetkisestä maailmantilanteesta. Kappale on ehdottomasti yhtyeen parhaimpia ja on hienoa kuulla, kuinka yhtyeen tuorein jäsen Nils Molin uskaltaa revitellä kunnolla. Adrenaline puolestaan on nimestään huolimatta hieman rauhallisempi kappale. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään balladi, mutta kappale joka tapauksessa rauhoittaa albumia hieman alun suuren tykityksen jälkeen, mikä on erittäin hyvä.

Strong julkaistiin albumin kolmantena singlenä ja siinähän on mukana suomalaisedustus, sillä Battle Beast-yhtyeen Noora Louhimo on eksynyt kappaleelle duetoimaan Elize Rydin kanssa. Kappale jatkaa hieman rauhallisempaa linjaa ja osana albumia se myös toimii huomattavasti paremmin kuin singlenä. Rydin ja Louhimon äänet sopivat todella hyvin yhteen.

The Game palauttaa albumin hetkeksi tykitys-linjalle. Kappale etenee kuin höyryveturi konsanaan ja siitä löytyy albumin toinen parhaimmista kitarasooloista. Olof Mörck on nero soolojen soittamisessa. Kuitenkin albumin yksi parhaimmista hetkistä tarjoutuu heti The Gamen jälkeen. Crystalline on nimittäin pitkään odotettu balladi. Helix-albumi olisi kaivannut vastaavaa balladia albumin puoliväliin, minkä vuoksi sen arvosana olikin hieman heikompi. Crystalline antaa kuulijankin hetken hengähtää. Kappale on erittäin upea balladi, vaikka ei vedäkään vertoja yhtyeen Massive Addictive-albumin Over And Done-kappaleelle.

Archangel julkaistiin albumin viimeisenä singlenä. Kyseessä on yhtyeen parhaimpia kappaleita ikinä ja ne kylmikset, mitkä kertosäkeestä allekirjoittanut sai, ovat harvinaisia. Onneksi tätä edelsi balladi, niin jaksoi taas mennä ja lujaa. Odottaen, että jonain päivänä tämän pääsee livenä kuulemaan.

Sitten tuleekin albumin suurin yllättäjä. Maximalism-albumilla oli ensimmäisen kerran kappale, jossa Wilhelmsson on pääosassa ja muut laulajat hoitavat sitten tukemisen. Tämä trendi jatkui myös Helixillä ja nyt myös Manifestilla. Boom! alkaa mielenkiintoisella kitara- ja skrätsäys-kombolla. Wilhelmssonin murina-räppäys-tahti on taas sitä luokkaa, että heikompaa hirvittää. Jonkinsortin maailmanennätys tässä varmaan on kyseessä, ei kovin moni yhtye varmaankaan ole laittanut murinaa ja räpäämistä yhteen. Wilhelmssonin Growl God-lempinimi ei ole turhaan keksitty. Boom! on todella kova kappale ja se nousee ehdottomasti albumin parhaimmistoon.

Die And Wake Up johdattelee mukavasti kohti albumin loppua. Kenties albumin raskaimpana kappaleena Die And Wake Up näyttää mistä yhtye on tehty. Mörck sooloilee taas upeasti ja kyllähän tämä nyt jättää kuulijalle hyvän mielen. Albumi päättyy ensimmäisenä singlenä julkaistuun Do Or Die-kappaleeseen. Singleversiossa laulaa Ryd ja yhtyeen manageri, ex-Arch Enemy-solisti Angela Gossow. Albumiversion kuitenkin laulavat Molin ja Wilhelmsson. Loistava päätöskappale ja on ihan virkistävää kuulla Amaranthelta kappale, jossa Ryd ei laula ollenkaan. On muuten yhtyeen historian ensimmäinen sellainen kyseessä.

Kokonaisuutena Manifest on edeltäjäänsä huomattavasti parempi ja allekirjoittaneelle kyseessä on yhtyeen toiseksi paras albumi tähän mennessä. Vuoden 2014 Massive Addictive on hankala päihittää. Kuitenkin Manifest tarjoaa kuunneltavaa taas pitkäksi aikaa. Vaikka albumin kaikki kappaleet eivät mitään huippuja olekaan, löytyy sieltä sellaisia timantteja, että odotus live-konsertteja kohtaan nousee entisestään. Amaranthe on nero tyylilajissaan ja uskon, että yhtye tulee vaikuttamaan vielä pitkään maailman musiikkibisneksessä. Albumilta myös kuulee sen, että nykyisellä kokoonpanolla on jo kilometrejä takana, sillä yhtye soi myös paremmin yhteen kuin edeltävällä albumilla.

Kappalelista:

1. Fearless
2. Make It Better
3. Scream My Name
4. Viral
5. Adrenaline
6. Strong (feat. Noora Louhimo)
7. The Game
8. Crystalline
9. Archangel
10. Boom!
11. Die And Wake Up
12. Do Or Die

Kokonaisarvosana: 9,5/10