Laulaen Liverpooliin osa 1: Ensimmäisen semin alku sekä Ranska ja Saksa

 


On jälleen se aika vuodesta, kun Eurovisionisti arvioi kaikki tämän vuoden Euroviisujen kisakappaleet. Harjoitukset alkavat tällä viikolla sunnuntaina Liverpoolissa ja itse kisaviikkoonkaan ei enää ole kuin kaksi viikkoa, joten nyt on hyvä hetki pistää ajatukset kirjoitettuun muotoon. Tuttuun tapaan kappaleet käydään läpi neljässä osassa, joista tänään siis ensimmäinen ja seuraavien päivien aikana loput. Tänään käsittelyssä ensimmäisen semifinaalin alkupuolisko, sekä suorista finalisteista Ranska ja Saksa. Pisteet on annettu puhtaasti omaan mielipiteeseeni nojaten, ei spekuloiden viisumenestystä, vaikka sitäkin tulen tekemään. Kappaleiden numerot ovat esiintymisjärjestyksen mukaiset. Mutta eiköhän lähdetä käymään läpi kisabiisejä, kaikki tämän vuoden biisit pääset kuuntelemaan tästä.

1. Norja: Alessandra - Queen of kings

Norja lähettää kisoihin kunnon soturikuningatarkappaleen. Alessandran Queen of kings ammentaa viikinkimetallin tyyliä tehden hyvällä tavalla hävyttömän pop-dance-kappaleen, joka tulee heti kättelyssä räjäyttämään Liverpoolin viisuareenalla tunnelman katosta läpi. Alessandran vahva laulusuorittaminen lupaa todella hyvää Norjalle ja uskonkin, että Norja tulee kamppailemaan jopa koko kisojen voitosta. Tässä on yksi parhaista - ellei jopa historian paras - viisujen avauskappale.

12 pistettä.

2. Malta: The Busker - Dance (Our own party)

Maltan versio Moldovan Sunstroke Project-yhtyeestä ei todellakaan yllä samalle tasolle. The Buskerin saksofonin käyttö bilebiisissä on toki mainio idea, mutta tosiaan jo pariinkiin otteeseen Moldovan toimesta tehty, ja internet ei tule Epic Sax Guyta unohtamaan koskaan. Dance (Our own pary) on mainio kappale, mutta valitettavasti jää Norjan jalkoihin, enkä usko tämän finaaliin jatkavan. Kappale ei muutenkaan herätä suurempia tunteita, vaikka sitä onkin ihan kiva jammailla.

4 pistettä.

3. Serbia: Luke Black - Samo mi se spava

Vuoden psykedeelisen gamer-scifi-electro-biisi tulee Serbiasta. Samo mi se spava on hämmentävällä tavalla todella nerokas ja mahtava kappale, mikä jälleen osoittaa Serbian kyvyn tuottaa mielenkiintoisia ja loistavia viisubiisejä. Viime vuoden Konstraktan menestyksen jälkeen Luke Blackilla on isot odotukset ja uskon, että hän ne tulee lunastamaan. Miinusta tulee siitä, että kappale vaatii hieman totuttelua, eli heti ensi kuuntelemalta se ei ainakaan minulle avautunut, joten voi olla, että suuri yleisö ei tälle lämpenekään semi-iltana.

7 pistettä.

4. Latvia: Sudden Lights - Aija

Latvia tarjoaa rokahtavaa soundia. Aija on ihan kiva rock-kappale, mutta hitusen kädenlämpöinen. Ensimmäinen semifinaali on tänä vuonna järjettömän kovatasoinen ja Latvialla tulee olemaan suuria vaikeuksia päästä finaaliin. Kappale on mukavan radioystävällinen, mutta ei säväytä tarpeeksi. Latvia ei ole ollut viisujen finaalissa sitten vuoden 2016, joten mikäli he pian haluavat kääntää menestyskulkunsa, on heidän keksittävä jotain muuta kuin ihan kivoja kappaleita.

5 pistettä.

5. Portugali: Mimicat - Ai Coracao

Fun fact: Mimicat osallistui vuosituhannen alussa ensimmäistä kertaa Portugalin karsintoihin. Tuolloin ei edustuspaikka auennut. Nyt lähes heti perään Mimicat palasi kisalavalle voittaen karsinnat ja pääsee edustamaan näin ollen Portugalia. Ai Coracao on ehtaa lattaritavaraa ja saakin lantiot liikenteeseen vieden mukanaan Välimerelle viinilasillisen ääreen ja tanssilattialle. Portugalista on viime vuosien aikana tullut pelottavan kova viisumaa ja Mimicat jatkaa tätä menestystä edelleen. Tämä tulee pärjäämään kisoissa pitkälle. Miinusta puhtaasti tulee siitä, että tämä ei suoranaisesti ole minun musiikkiani, mutta pienoinen soft spot tällaiselle kyllä löytyy.

7 pistettä.

6. Irlanti: Wild youth- We are one

Kymmenen vuotta sitten Mälmön viisujen slogan oli We are one. Irlanti päätti nyt ottaa sen omakseen ja lähettää kisoihin We are one-nimisen kappaleen. Kyseessä on ehtaa stadionrockia, joka toimii meikäläiselle ainakin hemmetin hyvin. Todella hyvä kappale ja tätä on tullut myös luukutettua tänä keväänä. Ainoa miinus tulee siitä, että ei tämä mitään uutta ja ihmeellistä tarjoa, hyvinkin geneerinen stadionrock-kappale kyseessä. En kuitenkaan usko, että Irlanti tällä finaaliin pääsee, sillä kuten jo aiemmin todettu, on ensimmäinen semifinaali äärimmäisen kovatasoinen, eikä Irlannin viime vuosien menestyksettömyys juurikaan lupaile hyvää. Joka tapauksessa meikäläinen diggaa, joten ainakin mahtava rock-hetki tästä saadaan.

10 pistettä.

7. Kroatia: Let 3 - Mama SC!

Vuoden ehdoton WTF?-hetki tulee Kroatiasta. Sotaa vastustava huumoripläjäys saa jokaisen kuulijan ja näkijän pohtimaan, että mitä helvettiä sitä juuri tuli nähneeksi ja kuulleeksi. Jäätävän shokkiarvon omaavana Kroatia saattaa yllättää ja mennä finaaliin. Siinä vaiheessa uskon vahvasti tämän jopa pärjäävän pitkälle. Oikestaan tämä on totaalinen go big or go home-hetki, eli joko tämä on kymmenen parhaan joukossa, tai sitten jää semifinaalin viimeisille sijoille. Mielenkiinnolla odotan miten käy. Joka tapauksessa minulle tämä ei toimi muutakuin hupikevennyksenä, jonka aikana voi esimerkiksi hakea lisää juotavaa ja syötävää, joten ei kovinkaan kovia pisteitä minulta liikene. Shokkiarvo tuo plussaa.

2 pistettä.

Finalisti: Ranska: La Zarra - Evidemment

Vuoden tyylikkäin kappale tulee Ranskasta. Lisäksi kappale ottaa nimiinsä myös vuoden Bond-biisi-tittelin. Ranska täräyttää tyylillä sisään ja varmasti kisaa jopa koko kisan voitosta. Toissavuotinen toinen sija kasvatti vuosien heikkojen tulosten jälkeen Ranskan nälkää voittaa, ja viime vuoden heikko tulos kasvatti sitä varmasti entisestään. Evidemment on vuoden parhaita kappaleita ehdottomasti ja Ranska saattaa hyvinkin nousta voittoon asti.

12 pistettä.

Finalisti: Saksa: Lord of the lost - Blood & Glitter

Saksa on tunnettu hevimusiikin maa ja vihdoin he ovat Euroviisuissakin heränneet siihen, että he osaavat myös sitä heviä tehdä. Blood & Glitter on yksi parhaita hevikappaleita, mitä viisuissa on koskaan kuultu. Örinää ja puhtaita lauluja yhdistelevä ja loistavan melodian omaava kappale nostaa vihdoin Saksankin takaisin varteenotettavien viisumaiden joukkoon. Saksa on tarjoillut kyllä aiemminkin hyviä kappaleita, mutta ne ovat olleet hyvin varman päälle pelattuja eikä menestys ole ollut kummoista. Nyt Saksa näyttää mitä he oikeasti osaavat ja uskon vahvasti Saksan täräyttävän itsensä kymmenen parhaan joukkoon.

12 pistettä.

Siinä kaikki tältä erää, huomenna jatkuu ensimmäisen semifinaalin toisella puoliskolla, sekä finalisteista Italialla. Alla vielä päivän ranking, joka tällä hetkellä on myös kokonaisranking.

  1. Norja
  2. Ranska
  3. Saksa
  4. Irlanti
  5. Serbia
  6. Portugali
  7. Latvia
  8. Malta
  9. Kroatia

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laulaen Liverpooliin osa 6: Ensimmäisen semin tulokset

Laulaen Liverpoolin osa 8: Finaalin jälkilöylyt

Laulaen Liverpooliin osa 5: Semifinaalien lottorivit