En keksinyt parempaa otsikkoa, joten arvostelussa Juhani Tikkasen uutuus ;)
Juhani Tikkanen on noussut muutamassa vuodessa Suomen kristillisen musiikin tähtitaivaalle. Debyyttialbumi Mä Lähtisin (2017) vakiinnutti Juhanin paikan Maata Näkyvissä-festivaalin lavoilla sekä kiertävänä muusikkona ympäri Suomen seurakuntia. Nyt julkaistu uusi albumi Tässä On Kaikki jatkaa debyyttialbumin viitoittamaa tietä.
Albumi alkaa kappaleella Vuosia. Kappale on julkaistu jo loppuvuodesta 2017 ja se vakiinnutti jo silloin paikkansa keikkojen settilistassa. Vuosia on hyvin tyypillinen Juhanin kappale kauniilla sanoillaan ja hienolla tarinallaan. Kappale on erittäin hieno alku albumille.
Toisena kuultava Härkäinen Talvi on huomattavasti nopeatempoisempi kuin Vuosia. Kappale saa jalan tamppaamaan tahtia mukana. Musiikillisesti kappale on tyyliltään ylistysmusiikkimainen ja se varmasti onkin yksi suurimpia yhteislaulun kirvoittajia. Tosin Juhanin keikoilla yleensä yleisö osaa kappaleiden sanat ulkoa alusta loppuun ja väärinpäin, joten yhteislaulaminen on aina taattu.
Kolmas kappale, Vertaisiis, on hyvä muistutus kaikille siitä, että jokainen meistä kelpaa juuri sellaisina kuin olemme. Kappaleen ensimmäiset sanat, "Hei, laita se pois, puhelimes pois, et tarvii sitä", voisi soittaa joka tilaisuuden alussa ihan missä tahansa. Kappale on suhteellisen rauhallinen verrattuna edeltävään.
Konkurssi on allekirjoittaneelle albumin ristiriitaisin kappale. Tarinallisesti kappale on upea, kaunis ja samaistuttava, sillä se kertoo vaikeuksista ja toisen tukemisesta niiden vaikeuksien keskellä. Mutta sitten taas musiikillisesti kappale kasvaa hienosti koko ajan, kunnes se lässähtää lopussa. Viimeinen kertsi kasvaa huikean hienosti, mutta se kasvatus ei johda mihinkään ja kappale lässähtää kuin pannukakku. Ristiriitaista, erittäin ristiriitaista (ainakin henkilökohtaisesti).
Puolivälissä albumi jää hieman junnaamaan paikoilleen. Sellaisena Kuin Oon on ihan kiva rallatus, mutta ei anna oikein mitään suuntaan tai toiseen. On siinä kuitenkin hieno kitarasoolo. Rukous on kaunis tarina ihmisen omasta uskosta ja moni uskovainen, varsinkin nuori, voi samaistua siihen. Kappale kasvaa hienosti loppua kohden ja ei onneksi lässähdä samalla tavalla kuin Konkurssi. Kunniallinen Elämä-kappaleen aikana huomaa, kuinka samankaltaisuus alkaa vaikuttamaan arvosteluun, sillä kappale on ihan kiva, mutta siihen se jää, kun on jo samankaltaisia kuultu.
Onneksi albumin loppu on erittäin hyvä. Nimikkokappale Tässä On Kaikki on reippaampi temmoltaan ja nousee sen ansiosta hyvin albumilta esille. Kappale johdattelee hienosti kohti loppua ja onkin kaiken kaikkiaan albumin parhaita kappaleita. Mitä Ois Tietää puolestaan on erittäin samaistuttava tarinallisesti. Myöskin musiikillisesti se vakuuttaa ja jos kaikki albumin kappaleet olisivat olleet tämänkaltaisia, niin täysi kymppi olisi ollut helppo antaa.
Viimeisenä kuultava Sykkii Monta Sydäntä on erittäin mielenkiintoinen tarina ja kuuntelija elää mukana erittäin hyvin kappaleen alusta loppuun. Kappale antaa kauniin päätöksen albumille lipuessaan hienosti viimeisiin sointuihin.
Albumin loputtua on hieman kaksijakoiset fiilikset. Alku ja loppu olivat erittäin hyviä, kun taas keskivaiheella alkoi hieman tylsistyttämään. Kokonaisuutena albumi on kuitenkin ehjä ja Juhani on uskollinen omalle tyylilleen. Ehkä loppujen lopuksi heikohkosta keskivaiheesta huolimatta, albumi on kuuntelemisen arvoinen ja tarjoaa kaikille Juhanin faneille kuunneltavaa pitkäksi aikaa. Mielenkiinnolla tässä jää odottamaan mihin Juhanin ura seuraavaksi etenee.
Kappalelista:

- Vuosia
- Härkäinen Talvi
- Vertaisiis
- Konkurssi
- Sellaisena Kuin Oon
- Rukous
- Kunniallinen Elämä
- Tässä On Kaikki
- Mitä Ois Tietää
- Sykkii Monta Sydäntä
Kokonaisarvosana: 8-/10
Kommentit
Lähetä kommentti