UMK23 läpiruodinnassa osa 1: Itämaisesta bilebiisistä herkkään balladiin


Eurovisionistin UMK-raati is back! Tästä alkaa vuoden 2023 Uuden musiikin kilpailun kappaleiden ruotiminen. Tänään käydään läpi neljä ensimmäistä kappaletta julkaisujärjestyksessä ja huomenna loput kolme. Raatiin kuuluvat jälleen kerran tutut nimet Aaro, Joona, Laura ja Topi eli Eurovisionisti itse. Jenzu ei tänä vuonna mukana ole muiden kiireiden vuoksi, mutta hengessä hänkin mukana näitä kappaleita arvioi. Pisteet on jälleen annettu oman mieltymyksen mukaan, eli ei sen mukaan, miten ajattelisi kappaleen pärjäävän Euroviisuissa. Pisteitä annetaan viisutyyliin ja saman pistemäärän saa antaa useammallekin kappaleelle.

Tänä vuonna kuitenkin meidän neljän pisteet ovat vain puoli totuutta siitä, kuka voittaa Eurovisionistin pisteytyksen. Toisen puoliskon muodostavat noin kahdenkymmenen neljäsluokkalaisen antamat pisteet. Sekä raadin että nelosluokkalaisten tulokset laitetaan erikseen järjestykseen ja esimerkiksi raadilta eniten pisteitä saanut saa 12 pistettä, toiseksi eniten 10 pistettä ja niin edelleen. Sama toimii nelosluokkalaisten tulosten kanssa. Lopulta molempien tulosten järjestyksen mukaiset pisteet lasketaan yhteen ja voittaja on selvillä. Tasapistetilanteessa nelosluokkalaisten pisteet ratkaisevat, kuten viisuissakin yleisöäänillä olisi enemmän painoarvoa. Lopulliset pisteet ja sijoitukset paljastetaan kuitenkin vasta huomenna eli tässä osassa pelkästään raadin pisteitä nähtävissä. Mutta se säännöistä, eiköhän lähdetä ruotimaan biisejä. Voit kuunnella kaikki tämän vuoden kappaleet tästä.

Keira – No business on the dancefloor

Ihan sellainen perus hyvä ja kuunnteltava suht. modernin kuulonen poppi boppi. Kappaleessa on mielenkiintoinen itämainen vivahde, joka on hämmentävästi sekä hyvä että huono asia kokonaisuutta katsoessa. Vaikkakin joo, kappaleessa on mukaansa vetävä groovi ja taustan melodiat ovat ihan hyvän kuuloisia, jää mielestäni kappaleelta puuttumaan oma identiteetti.

Ison miinuksen tämä tanssilattian bisnes saa myös siitä, että ensimmäisellä kuuntelukerralla kahden minuutin kohdalla olin jo valmis biisin loppumiseen, mutta sitä olikin vielä minuutti jäljellä. 

Kaiken kaikkiaan suht perusbiisi joka katoaa massaan välittömästi.

7 pistettä.

-Aaro


Pidin kappaleen energiasta ja melodiakin oli ihan tarttuva. Minkäänlaista syvyyttä tästä kappaleesta ei kannata lähteä etsimään, mutta ehkä se nimensä mukaisesti kuuluukin tanssilattioille.

5 pistettä.

-Joona

 

Jo kappaleen alkusekunnit saa kiinnostumaan kappaleesta, ja odottamaan lupaavia asioita, ja kertosäkeeseen päästessä odotukset on lunastettu! Tykkään kappaleen kertsin aladdinmaisista viboista, ja se saa lantioon liikettä kuin huomaamatta. Erinomainen juhlabiisi siis!

10 pistettä.

-Laura

 

Keira täräyttää heti kärkeen erittäin kovan bilebiisin. Debyyttisinglenä erittäin vahva esitys ja varmasti kiinnittää monien huomion Keiraan myös jatkoa ajatellen. Kertosäkeen huiluosio on hieno lisä ja kyllä tämä tanssilattialle mukaan tempaisee vaikka nimi muuta väittääkin ;). Ei paras tanssikappale mitä Suomessa tehty, mutta erittäin hyvä silti.

7 pistettä.

-Topi

Benjamin – Hoida mut

Wow mikä energiaräjäytys! :O No Benjaminhan se sitten veti maton täysin alta tällä kappaleella. Vaikkakin joo, kappaletta vastaan taistelee suomen kielisyys, niin tämän kohdalla erityisesti pystyn katsoa sen yli ihan puhtaasti kappaleen energian ja uuskasarin saundin myötä. Sanoituksetkin ovat hauskalla tavalla simppelit, mutta silti uniikit. Koko kappale niin sanotusti tihkuu seksikkyyttä, mikä on iso iso plussa ja todellakin se mitä itse viisuissa haluaisin nähdä. Voisin uskaltaa väittää että viime vuoden Kuuma Jäbä - biisillä oli melko varmasti vaikutusta tämän kappaleen syntyyn. 

Go Benjamin! <3

12 pistettä.

-Aaro

 

Melodia lienee tämänkin kappaleen vahvuus. Valitettavasti tähänkään lauluun ei mahtunut kovin syvällistä tarinaa, vaikka rakkauden teemaan sellaista voisi yrittää punoa. Benjaminin lauluääni sopii kappaleen energiaan hyvin, mutta minun soittolistoilleni tämä kappale ei pääse.

6 pistettä.

-Joona

 

Tässä on kerrassaan UPEA bilebängeri, joka saa kaiken ympärillä olevan unohtumaan, ja uppoutumaan tanssin huumaan. Olin alunperin erittäin skeptinen siitä, onko Benjaminin musiikilla sijaa tämänkaltaisessa formaatissa, mutta onnekseni voin sanoa olleeni väärässä. Biisi tulee varmasti soimaan koko kesän baareissa loopilla, mutta onko se koko Euroopan tanssilattiat täyttävä biisi, se jää nähtäväksi.

12 pistettä.

-Laura

 

Vuosia Benjaminin fani olen ollut, joten odotukset tätä kappaletta kohtaan olivat suuret. Odotukset ylittyivät vielä oikein urakalla, sillä tämä kappale on parasta, mitä Benjamin on koskaan tehnyt. Totaalinen tykki, saa tanssijalan vipattamaan ja tämän tahtiin tulen varmasti jatkossakin bilettämään ja paljon. Hyvä Benkku!

12 pistettä.

-Topi

Robin Packalen – Girls like you

Ihanan freshi tyylilaji Robinille, josta omat odotukset olivat hieman mitäänsanomattomat etukäteen. En oikeastaan yhtään osannut sanoa, mitä Robinilta olisin odottanut UMK kappaleeksi, mutta mitä ikinä se olikin, tämä biisi ei ollut sitä, vaan jotain paljon, PALJON parempaa.

Biisin nimen julkistus heitti omat ennakkoluulot ylösalaisin, kun tajusin Robinin tekevän kappaleen englanniksi, mutta jos nyt ihan suoraan sanon, niin hyvä vaan että teki. Mikä ikinä se suomenkielinen Robin biisi olisi voinut ollakaan, ei sitä kyllä tämän jälkeen tarvitse miettiä.

Kolmanneksi biisiksi kutsuin ensikuuntelulla tätä tämän vuoden UMK:n positiivisimmaksi yllätykseksi, mutta se titteli siirtyi ajan kanssa toisaalle ;)

10 pistettä.

-Aaro

 

Olenko kuullut tämän joskus aiemminkin? Robin laulaa hyvin, mutta kovin omaperäinen tämä laulu ei ole. Muistuttaa mielestäni jotenkin Maroon 5:n hittejä. Se voi tietenkin olla myös vahvuus, sillä voisin ainakin itse kuvitella tämän saavan radiosoittoa.

5 pistettä.

-Joona

 

Tässä on kappale, jota kohtaan oli kaikkein suurimmat odotukset ja josta toivoin suuria. Toisin kuitenkin kävi. Kappale on erittäin kädenlämpöinen ja paikkapaikoin jopa tylsä. Toisesta korvasta sisään, ja toisesta ulos. Harmi, koska Robinilla olisi ollut todella paljon potentiaalia.

4 pistettä.

-Laura

 

Tätä odotin myös isosti. Valitettavasti tämä oli vuoden isoin pettymys. Robinilta on aiemmin tullut loistavia tykkejä, mutta tämä on valitettavasti tylsä. Hyvin tehty kappale kuitenkin, ei sinällään mitään vikaa, mutta ei jää mieleen eikä ole myöskään sitä tyyliä, jota aktiivisesti itse kuuntelen.

4 pistettä.

-Topi

Lxandra – Something to lose

Tämän biisin arvionti on itselle varmaan vaikein, sillä ballaadit alkaa olla itselle asia, mitä toivon aina vaan vähemmän ja vähemmän näkeväni. Silti sanoisin että hyvin kaunis ballaadihan tästäkin sitten lopulta tuli. Minna Koiviston tuotanto tyyli paistaa kauniisti läpi ainakin mielestäni hyvällä tavalla niin. Upean kuuloinen kappale, jota tuskin kuuntelen hirveästi uudelleen.

7 pistettä.

-Aaro

 

Kappale ei jostain syystä jäänyt minulle kovin hyvin mieleen, vaikka se on sinänsä kaunis.

4 pistettä.

-Joona

 

Mikä ääni, mikä tulkintatapa! Tässä on sitä viime vuosina perinteiseksi muodostunutta vahvaa ja hieman omintakeista voimaballadia, jota todennäköisesti tämänkin vuoden kisoissa on ainakin muutama. Valitettavasti tässä joukossa Lxandralla ei ole juurikaan saumaa, mutta kappale vie ihanasti hyvänolon tunteeseen, ja tekee olosta kevyen.

6 pistettä.

-Laura

 

Tästä en oikein tiennyt mitä odottaa. Siksi en oikein voi sanoa olevani positiivisesti tai negatiivisesti yllättynyt. Hienosti laulettu ja tulkittu balladi, joka ei kuitenkaan oikein lähde mihinkään. Tuo Lxandralle mukavasti näkyvyyttä, mutta ei tämä läpimurtohitiksi muodostu.

5 pistettä.

-Topi


Tämän osan pisteet sijoittuvat näin:

  1. Benjamin 42p
  2. Keira 29p
  3. Robin Packalen 23p
  4. Lxandra 22p
Tässä kaikki tällä kertaa, huomenna toinen osa ja lopulliset tulokset selviävät!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laulaen Liverpooliin osa 6: Ensimmäisen semin tulokset

Laulaen Liverpoolin osa 8: Finaalin jälkilöylyt

Laulaen Liverpooliin osa 5: Semifinaalien lottorivit