Lordiversityn Humanimals on todellinen hyvän mielen albumi

 


Seitsemän albumin Lordiversityn kolmanneksi viimeinen osa kronologisesti (suoratoistoalustoille julkaisujärjestyksessä kolmas) albumi Humanimals edustaa AORia eli aikuisrockia. Kyseessä on siis hyvin erityyppinen albumi kuin discoalbumi SuperFlyTrap tai thrash metal-albumi Abracadaver, joiden arvostelut voit lukea tästä ja tästä.

Humanimals käynnistyy SCG-intron jälkeen singlenäkin julkaistulla Borderline-kappaleella, jonka musiikkivideossa nähdään Lordin oma kummitusjuna, jonka kyytiin voi päästä Tivoli Sariolassa. Kappale kuvastaa hyvin koko albumin materiaalia ja onkin yksi albumin parhaista kappaleista.

Muita albumin parhaimmistoon lukeutuvia kappaleita on kunnon festari- ja stadiontykitys Victims of Romance sekä Girl in a Suitcase. Myös KISSin Paul Stanleyn ja Jean Beauvoirin tekemä kappale Like a Bee to the Honey nousisi albumin kärkikastiin, mutta se on jo tähtihetkensä saanut Killectionilla, minkä vuoksi se hieman jää muiden jalkoihin tällä kertaa.

Albumilta löytyy harmillisesti myös kaksi ohilaukausta, joista ei oikein jää mitään käteen. Heart of a Lion ja Rucking up the Party ovat ihan ok tekeleitä, mutta kokonaisuudessa eivät oikein palvele muuna kuin ohimenevänä täytteenä.

Humanimals ei siis ole niin hyvä albumi kuin aiemmat suoratoistopalveluihin julkaistut Lordiversityn osat, mutta kuitenkin ihan toimiva kokonaisuus. Albumi on hyvän mielen teos, sillä siitä tulee yksinkertaisesti todella hyvälle tuulelle. Tämä on sellaista musiikkia, jota voisi kesän roadtripilla luukuttaa kavereiden kanssa autossa ja ajaa auringonlaskuun. Jälleen jää mielenkiinnolla odottamaan mitä loput osat tuovat tullessaan.

Kappalelista:

  1. SCG Minus 3: Scarctic Circle Telethon
  2. Borderline
  3. Victims of the Romance
  4. Heart of a Lion
  5. The Bullet Bites Back
  6. Be My Maniac
  7. Rucking up the Party
  8. Girl in a Suitcase
  9. Supernatural
  10. Like a Bee to the Honey
  11. Humanimal
Kokonaisarvosana: 9/10

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laulaen Liverpooliin osa 6: Ensimmäisen semin tulokset

Laulaen Liverpoolin osa 8: Finaalin jälkilöylyt

Laulaen Liverpooliin osa 5: Semifinaalien lottorivit