Laulaen Liverpooliin osa 7: Toisen semin tulokset ja finaalin ennakkoasetelmat

Niin on toinenkin semifinaali saatu kisattua ja koko finaalikattaus vuosimallia 2023 on nyt selvillä. Toinen semifinaali ei jännittänyt niin paljoa kuin ensimmäinen johtuen puhtaasti siitä, ettei itse voinut äänestää eikä Suomi kisannut siinä. Hienoja esityksiä ja yllättäviä tuloksia kuitenkin saatiin, joten eiköhän lausuta taas muutama sananen jokaisesta esityksestä.

Illan avannut Tanska oli hieman floppi. Alunperin veikkasin tämän finaaliin menevän, mutta lopulta esitys ei osunut maaliin. Reileyta jännitti selvästi paljon, sillä laulu varsinkin alussa oli hyvin epävireistä. Esitys ei vakuuttanut.

Armenialla oli hieno esitys, kuten harjoituksissa oli jo nähty. Niin sanottu dance break tässä oli kylläkin täysin turha ja ainakin itselläni pilasi esityksen draaman. Siitä huolimatta oli kuitenkin hieno ja näyttävä.

Romaniasta ei paljoa hyvää sanottavaa ole. En yllättyisi vaikka oman seminsä viimeiseksi olisi jäänyt pisteissä. Esityksessä mukana ollut tanssija kirjaimellisesti juoksi nopeasti mukaan esitykseen lopussa ja oli lavalla alle 15 sekuntia. 15 seconds of fame hänelle.

Viro oli upea. Vahvaa laulua, draamaa ja riivattu piano. Jackpot!

Belgian Gustaph oli edelleen esityksensä heikoin lenkki, vaikkakin petrausta kyllä oli hänenkin lavan haltuunotossa. Ei silti minua suuremmin säväyttänyt.

Kyproksen herkkupala lauloi keskellä liekkimerta ja hyvin lauloikin. Yksi illan parhaimmista esityksistä.

Islannin kohdalla ihmettelen edelleen miten yksi ihminen voi saada esityksen tuntumaan täyteenahdetulta. Dilja juoksenteli ympäri lavaa ja kävi välillä vähän makaamassa korokkeen päällä, teki potkuja ja ties mitä muita jumppaliikkeitä. Oikeastaan oli vaikea erottaa oliko kyseessä euroviisuesitys vai crossfit-tunti.

Kreikka yllätti positiivisesti. Victor lauloi hienosti ja esityskin oli mainiosti rakennettu vähäeleiseksi kuten kappalekin. Ei kuitenkaan illan parhaimmistoa.

Puola hoiti tonttinsa mahtavasti. Kunnon kesäbileet, tanssia, laulua, pyroja. Moni pelkäsi Blankan laulusuorituksen olevan huono (ilmeisesti karsinnoissa näin ollut), mutta nyt meni homma kyllä aivan nappiin.

Slovenia oli kova! Kunnon poikabändienergiaa. Yleisö rakasti. Ja ei yhtään haitannut, että laulaja Bojan on aika söpö.

Georgia ei ollut ihan niin vakuuttava kuin alunperin näytti. Iru lauloi hemmetin upeasti, sitä on turha kieltää, mutta hieman kylmäksi jätti.

San Marinosta kertoo jotain se, että illan aikana ehdin jo useaan otteeseen unohtaa heidän olemassaolonsa. Esitys unohtui heti kun sen oli nähnyt, kuten kappaleelle itselleenkin käy. Edelleen täysin hajuton, mauton, mitäänsanomaton.

Itävalta jysäytti kunnon onnistumisen. Hauskat tanssiliikkeet, erinomainen laulusuoritus ja loistava yhteispeli laulajien ja tanssijoiden välillä johti illan parhaaseen esitykseen.

Albania oli mahtava! Kunnon dramatiikkaa, upeaa laulua, liekkejä, lähes täydellinen esitys.

Liettua toimi livenä paremmin kuin studioversiona. Monikan ja taustalaulajien yhteispeli oli saumatonta ja vakuuttavaa.

Australia jysäytti illan päätöspommin. Kunnon tykitystä, hevilaulantaa ja hieman pyrojakin saatiin. Loistava päätös semifinaalivaiheelle.

Mites lottorivin kanssa sitten kävi? Hieman huonommin kuin ekan semin osalta, 8/10 meni oikein. Finaaliin menivät lottorivin mukaisesti Armenia, Viro, Kypros, Puola, Slovenia, Itävalta, Albania ja Australia. Näiden lisäksi finaalipaikat saivat Belgia ja Liettua. Lottorivistä putosivat Tanska ja Georgia. Näistä Tanskan karsiutuminen ja Liettun finaaliin pääsy ei yllättänyt semivetojen perusteella. Belgian finaaliinpääsy kuitenkin yllätti Georgian kustannuksella. Olisin uskonut Georgian pääsevän finaaliin ja Belgian karsiutuvan, mutta nyt kävi sitten näin.

Miltäs sitten se huominen finaali näyttää? Lopullinen esiintymisjärjestys julkaistiin viime yön pikkutunteina. Illan tulee avaamaan Itävalta ja päättämään (mikä toki jo tiedettiin) Iso-Britannia. Itse veikkasin avaajaksi Ranskaa ja toisena esiintyväksi Portugalia. Portugali esiintyy toisena joten osittain meni sekin veikkaus oikein. Käymättä sen tarkemmin esiintymisjärjestystä läpi, voin todeta että Ruotsilla on hyvä paikka (numero 9) ja Suomella suorastaan herkullisen loistava (numero 13). Ennen Suomea esiintyy kaksi balladia (Italia ja Viro) ja niitä ennen vielä Albania, joka ei myöskään ihan bilebiisi ole. Suomi siis tulee varmasti saamaan yleisöääniä reilusti. Nyt vaan jäädään jännittämään finaalia ja kannustetaan huomenna Suomi voittoon!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laulaen Liverpooliin osa 6: Ensimmäisen semin tulokset

Laulaen Liverpoolin osa 8: Finaalin jälkilöylyt

Laulaen Liverpooliin osa 5: Semifinaalien lottorivit