A Star Is Born on varma Oscar-voittaja

Lady Gagan ja Bradley Cooperin tähdittämä A Star Is Born sai odotetun Suomen ensi-iltansa viime perjantaina. Elokuva on kolmas uudelleenfilmatisointi vuoden 1937 elokuvasta Tapahtuipa Hollywoodissa. Alkuperäinen elokuva kertoikin kahden näyttelijän tarinan, siinä missä tämä versio kertoo kahden muusikon tarinan. Miespääosan lisäksi Bradley Cooper on myös ohjannut ja tuottanut elokuvan.

Bradley Cooper on suurelle yleisölle varmasti tuttu lähinnä Marvelin Guardians Of The Galaxy- ja Avengers: Infinity War- elokuvista, jossa hän antoi äänensä avaruuspesukarhu Rocketille. Lady Gagan tuntee kaikki, jotka vähääkään ovat kuunnelleet radiota. Vaikka moni saattaakin luulla tämän olevan Gagan näyttelemisdebyytti, ei näin kuitenkaan ole. Gaga on ollut muutamissa elokuvissa ja TV-sarjoissa aiemminkin ja vuonna 2016 hänet palkittiinkin Golden Globella parhaasta naispääosasta minisarjassa tai televisioelokuvassa näyteltyään hotellinomistajaa American Horror Story: Hotel- kaudella.

A Star Is Born on ehdottomasti yksi tämän vuoden parhaimmista elokuvista. Tarina rock-tähdestä, joka painiskelee alkoholi- ja päihdeongelmien kanssa ja löytää itselleen rakkaan nousevasta laulajattaresta on jo moneen kertaan erilaisena nähty, mutta Bradley Cooperin tulkinta tarinasta on mahtava. Cooperin ja Gagan hahmojen, Jackson "Jack" Mainen ja Ally Mainen välinen suhde on moniulotteinen ja se kokee monta myrskyä ja ilonhetkeä elokuvan aikana. Cooper ja Gaga tulkitsevat hahmot loistavalla tavalla, ja molemmille voisi uskaltaa veikata parhaan pääosan Oscar-ehdokkuuksia.

Elokuvan musiikki on aivan huippua, mutta se ei yllätä, sillä suurimmassa osassa elokuvan kappaleista on Gaga ollut niitä tekemässä. Cooper on tarjonnut myös musiikillista puolta kirjoitettuaan pari kappaletta elokuvaa varten. Elokuvan yksi hienoimpia hetkiä on, kun Gaga ja Cooper esittävät duettona Shallow-kappaleen, joka on ehdoton Oscar-ehdokas ja miltei voisi sanoa, että parhaan kappaleen Oscar on jo jaettu. Gagan tulkinnat varsinkin herkissä kappaleissa ovat kauniita, ja tämä varmasti nostaa Gagan arvostusta laulajana entisestään.

Elokuva on herkkä, kaunis ja kaihoisa. Helposti herkistyvien katsojien kannattaakin ottaa nenäliinoja mukaan, sillä kyynelkanavat aukeavat hyvinkin helposti. Varsinkin elokuvan loppupuolella kuultava Gagan laulama I´ll Never Love Again nostaa kylmät väreet ja saa silmäkulmat kostumaan. A Star Is Born on elokuva, joka kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laulaen Liverpooliin osa 6: Ensimmäisen semin tulokset

Laulaen Liverpoolin osa 8: Finaalin jälkilöylyt

Laulaen Liverpooliin osa 5: Semifinaalien lottorivit