Anette Olzon tekee vahvan paluun soolotuotantoon
Anette Olzon lienee monelle tuttu kotimaan metallisuuruuden Nightwishin laulajana vuosilta 2007-2012. Teiden eroamisen jälkeen Olzon julkaisi vuonna 2014 debyyttisoolon Shine, joka oli popin ja rockin välimaastoon menevä tyyliltään. Muutama vuosi myöhemmin Jani Liimataisen kanssa perustettu The Dark Element ja sen kanssa tehdyt albumit (The Dark Element 2017 ja Songs the Night Sings 2019) olivat loistavia teoksia ja tyyliltään vahvaa power metalia (ja ehkä hieman sinfonistakin). Nyt julkaistu kakkossooloalbumi Strong jysäyttää sellaisen power metal-tykin, että nimi kuvastaa albumia täydellisesti.
Vaikka Olzonin ääni ei olekaan niin sanotusti perinteinen metallilaulajan ääni, mielletään hänet juurikin Nightwishin ja The Dark Elementin ansiosta sellaiseksi. Sen vuoksi hän halusikin tehdä metallialbumin. Hattua on nostettava siitä, että albumi on itsenäinen teos, eikä lähde kummankaan yhtyeen alueelle kosiskelemaan. Olzon on luonut täysin oman tyylisensä metallikokonaisuuden.
Albumin parhaimmistoon lukeutuvat singlebiisi Sick of You sekä avausbiisi Bye Bye Bye. Missään nimessä yksikään kappale ei ole huono, mutta edellämainitut nousevat hyvin esille. Kokonaisuutena albumi on ehjä ja tyylikäs. Ainoa mitä jäin kaipaamaan oli kunnon mahtipontinen, herkkä ja koskettava balladi, sillä niissä Olzon on parhaimmillaan. En usko että kovin moni ainakaan kieltää sitä, että Olzonin tulkinta Nightwishin Evassa saa silmät kostumaan, tai The Dark Elementin Someone You Used to Know-kappaleessa.
Tällaista materiaalia Olzonilta toivoo lisää. Loistava albumi, loistava laulaja. Seuraavaksi todennäköisesti Olzon lähtee jälleen Liimataisen kanssa tekemään seuraavaa The Dark Element-albumia, mutta soolomateriaaliakin Olzonilta toivoisi lisää, jos se näin loistavaa on.
Kappalelista:
- Bye Bye Bye
- Sick of You
- I Need to Stay
- Strong
- Parasite
- Sad Lullaby
- Fantastic Fanatic
- Who Can Save Them
- Catcher of My Dreams
- Hear Them Roar
- Roll the Dice
Kommentit
Lähetä kommentti